maanantai 6. huhtikuuta 2009

Estynyt persoonallisuus?

Yksi yliopistoaikojeni suosikki-itsediagnooseista oli sosiaalisten tilanteiden pelon ohella estynyt persoonallisuushäiriö. Ainakin silloin kaikki tuntomerkit tuntuivat osuvan kohdalleen. Olen kuitenkin alkanut kääntymään vähän sille kannalle, että ehkä kyse on jostain muusta. Katsotaanpa estyneen persoonallisuuden tuntomerkkejä. Teksti on kopioitu suoraan jonkun Tommi Myrskykarin sivustolta.

Pysyvä käyttäytymismalli sosiaalista estyneisyyttä, riittämättömyyden tunteita, sekä yliherkkyys negatiiviselle arvostelulle, alkaen varhaisaikuisuudessa ja ilmenee useissa eri asiayhteyksissä, joiden lisäksi neljä tai useampaa seuraavaa:

(1) Välttää sellaisia ammatteja jotka sisältävät merkittävästi ihmissuhteita, koska pelkää arvostelua, paheksuntaa, tai hylkäämistä
(2) On haluton kanssakäymiseen ihmisten kanssa ellei ole varma että on pidetty
(3) Käyttäytyy pidättyvästi läheisissä ihmissuhteissa koska pelkää tulevansa häväistyksi tai naurunalaiseksi
(4) On huolissaan joutumisestaan arvostelluksi tai hylätyksi sosiaalisissa suhteissa
(5) On pidättyväinen uusissa ihmissuhteissa riittämättömyyden tunteistaan johtuen
(6) Näkee itsensä sosiaalisesti kyvyttömänä, henkilönä luotaan työntävänä tai ala-arvoisena muille
(7) On epätavallisen haluton ottamaan henkilökohtaisia riskejä tai ryhtymään mihinkään uuteen toimintaan koska ne voivat osoittautua kiusallisiksi
Hyvä on; en tosiaan ole estottomimpia ihmisiä Maan päällä, myönnetään. Tunnen myös silloin tällöin riittämättömyyttä, ja voin olla myös herkkä negatiiviselle arvostelulle. Väitän kuitenkin, että monet näistä ilmiöistä saa - tai ovat saaneet - tässä blogissa paljon korostetumman asian kuin niillä tosiasiassa kuuluisi olla. Entäs sitten nuo 7 kohtaa:

1) En ole vältellyt oikeastaan mitään ammatteja. Olen yrittänyt hakea epätoivoisimpana työttömyyspäivinäni päivittäistavarakaupan ja videovuokraamon kassoille; minua ei vain ole huolittu haastatteluun. Olen toiminut koulussa eräänlaisena melkein-opettajana, ja sellaisena joutunut siis hyvin paljon tekemisiin koulun muun henkilökunnan että oppilaiden kanssa. Siihenkin hommaan hain oma-aloitteisesti. Nykyinen työni pitää sisällään jonkin verran asiakasneuvontaa puhelimitse sekä asiantuntijaroolissa esiintymistä asiakastilaisuuksissa sekä työpaikan ja toimialan sisäisissä työryhmissä - ja tästäkin minua varoitettiin etukäteen, enkä sen vuoksi vältellyt työpaikkaani (myönnetään silti, että jännitän esiintymistä. Puhelinta jännitin ennen, mutta olen tottunut). Eli tämä ei kohta ei minun nähdäkseni osu minuun.

2) En mielestäni ole haluton kanssakäymiseen ihmisten kanssa. Päinvastoin - haluaisin oikein mielelläni olla kanssakäymisissä ihmisten kanssa, mutta minulta puuttuu keinot (sekä tyttöjen tapauksessa rohkeus). Eli ei tämäkään nyt ihan osu maaliin.

3) Tämä saattaa pitää paikkansa jossain määrin, mutta minusta ongelma liittyy ihmissuhteisiin yleensä - läheisissä ihmissuhteissa (kuten nyt vaikka työkaverit tai muut kaverit tai sukulaiset) en mielestäni ole pelännyt laittaa itseäni likoon silläkin uhalla, että joku saattaisi murjaista vitsin. Eli en ihan ole sitä mieltä, että tämäkään kohta pätisi minuun.

4) Tämä osuu kyllä.

5) Ja tämä erityisesti. Minulle ongelma on uusien ihmissuhteiden luonti ja siihen liittyvä epävarmuus itsestäni.

6) No. Tämäkin on ehkä vähän niitä asioita, joita olen liioitellut blogissa. En kyllä ole sosiaalisesti hirmuisen etevä, enkä ole erityisen puoleensavetävä, mutta en nyt ihan rehellisesti katsoen väittäisi toisenkaan ääripään olevan ihan totuudenmukainen arvio tilanteesta. Tämä on tällainen puoli-osuma.

7) Riskejä otan tunnetusti aika vähän, etenkin mitä tulee naisten kanssa toimimiseen, ja uusiin toimintoihin ryhtymisessäkin minulla on pieni kynnys. En kuitenkaan koe olevani haluton, tai ainakaan epätavallisen haluton. Päinvastoin, olen omasta mielestäni viimeisen vuoden tai parin aikana ollut ihan innokas kokeilemaan asioita. Tämä on ehkä pitänyt enemmän paikkansa nuorempana. Sanotaan nyt, että puoli-osuma.

Osumia on siis vähemmän kuin neljä. Minä en tietenkään ole psykiatri, ja olen tietenkin jäävi arvioimaan itseäni, ja arvioon vaikuttaa myönnettävästi pieni haluttomuus ottaa totena jotain peruuttamatonta ja korjaamatonta asiaa. Muutenkin ehkä ajattelisin, että jos kyse on tosissaan persoonallisuuden piirteestä, olisi se ollut ristinäni aina, mutta pienenä lapsena, siis vielä joskus ala-asteen alussa, en mielestäni täyttänyt yhtä ainoaa estyneen persoonallisuuden piirrettä. Tytöt tietysti olivat vähän pelottavia, mutta ei kai mitenkään korostetusti.

En nyt tietenkään kiellä tämän persoonallisuushäiriön mahdollisuuttakaan, ja ilman muuta täytän joitakin siihen liittyviä tunnusmerkkejä. Muutenkin pelkästään jo se, että siirryn heti puolustuskannalle jonkun esittäessä häiriön mahdollisuuden kielii siitä, että ehkä asiassa on tosiaan jotain perää, ja haluan kieltää sen vähän niin kuin vaimonhakkaaja, joka on aina ensimmäisenä liittymässä lyömättömille linjoille ja kiristämässä muita mukaan.

Näin tällä erää. Tämä mietintä varmaan jatkuu myöhemmissäkin merkinnöissä, ennemmin tai myöhemmin. Viikonloppuna en laihduttanut, vaan minäkin otin osaa eräille elokuvajuhlille, ja sen vuoksi tuli syötyä huonosti ja erittäin epäterveellisesti. Pelkästään jo valvominen energiajuomien voimin ei tehne hyvää. Kuntosalilla piti käydä tänään, mutta siirsinkin sen huomiselle. Ruokavaliota katsoin sen verran, että limsan sijaan ostin kivennäisvettä (jota käytin myös vuosi sitten paremman ruokavalion tukena) limsan sijaan, ja omenoita ruisleivän, makkaran ja juuston sijasta. Pari ruisleipää iltaisin, vaikka sitten juustolla ja makkaralla silattuna, tuskin haittaisi, mutta on myönnettävä, että sitä menee usein vähän enemmän. Ei hyvä. Omenat ovat sen verran pahaa, että niitä menee varmasti vain yksi, ja tuskin haittaisi, vaikka menisi kaksikin. Haaste on kyllä siinä, etten illan tullen lähde vielä täydennysostoksille kauppaan. Nyt lähden lenkille sen kuntosalin sijasta.

Päivän saldo:

+ Öh... Meneepä tämä vaikeaksi. No, sain itsestäni negatiivista (sanan sen verran laajassa merkityksessä, etten tiedä voiko tätä mainita) palautetta, enkä kilahtanut. Asia koski yleisön edessä esiintymistä taannoin.

12 kommenttia:

Anonymous kirjoitti...

1) itsekin vedin kursseja yliopistolla, vaikka "häiriintynyt" olenkin. Opettaminen ja luennoiminen tuntuu helpolta: siinä ei altista itseään arvostelulle. Toista on sitten illanistujaisissa pidettävät maljapuheet, niissä menen lukkoon. Ei vaan ole mitään sanottavaa.

Olen kokeillut paljon eri ammatteja, nyttemmin olen asiantuntijatehtävissä, mutta aiemmin jopa asiakaspalvelutehtävissä. Asiantuntijatehtävät tuntuvat soveltuvan paljon paremmin.

2) Estynyt persoonallisuus kaipaakin ihmissuhteita, mutta ne eivät vain tunnu toimivan. Tyyliin: "muut eivät pidä minusta... kukapa tällaisesta pitäisikään"

Mutta mikä hyöty diagnoosistani on ollut kun ainoat tarjolla olevat hoidot ovat psykoterapia (jonka teho on kyseenalainen) ja lääkkeet (jännittämiseen)?

Lääkkeitä en edes ole kokeillut. Mutta: diagnoosi antoi minulle mahdollisuuden todeta että tulkintani maailman tilasta (ATM-katsantokanta) on mahdollisesti hieman vinoutunut. Täten en voi luottaa tunteisiini, vaan tuulesta temmattuja torjutuksi tulemisen tunteita tulee tarkastella rationaalisesti. Eli: onko joku _oikeasti_ torjunut minut?

Lord B. kirjoitti...

Tuo on kyllä erinomainen huomio, ja jotain, mihin luulen, että kannattaisi joissain asioissa pyrkiä. Siis että rationaalisesti tarkastelee etenkin negatiivisiksi koettuja tunteita.

Todetaan muuten, että itsekin olen asiantuntijatehtävissä, mutta että siihen kuuluu myös pieni sosiaalinen puoli.

seeds kirjoitti...

Omenat pahaa? Ostanet vääränlaisia omenoita sitten...

Mites olisi appelsiinit tai mandariinit? Ja onhan sitä nyt muistakin hedelmiä olemassa poilvin pimein... Eikös luulisi olevan parempi syödä ei-pahoja hedelmiä, niin tulisi syötyä niitä enemmän sihteessa muuhun syömiseen?

Lord B. kirjoitti...

Appelsiinit ja mandariinit sotkevat enemmän :D Tosin ovat ne kyllä parempiakin. Ehkä tavoitteenani onkin syödä väkisin omenia niin kauan, kunnes ne eivät enää maistu pahalta. Vanhalla iällä olen oppinut, että ruokamaku ei ole vieläkään lyönyt itseään lukkoon.

Eufemia kirjoitti...

Kiinnitä huomiota omenalajikkeeseen. Esim. royal galat ovat oikein hyviä.

Lord B. kirjoitti...

Tänään ostin omenani ulkonäön ja hinnan kompromissina. Tarkistin juuri, ja sattumoisin etiketissä lukee Royal Gala. En ole vielä maistanut. Täytyy panna maku merkille, ja koittaa seuraavaksi jotain kehnompaa lajiketta, niin saattaisin oppia arvostamaan parempia omenalajikkeita.

Arawn kirjoitti...

Hei, meikä kyllä ainakin on estynyt persoonallisuus tuon listan mukaan!

Arawn kirjoitti...

Ja muuten, royal galat ovat silkkaa parhautta. Annan neuvon, kuinka valita parhaimmat; omenan tulisi olla mahdollisimman punasävyinen ja mattapintainen. On hyvä, jos pinta antaa ihan hitusen periksi eli ei siis ole täysin kova. Kaikkein parhaat omevat ovat kannan kohdalta pikkuisen ryppyisiä - siis TOSI kypsiä. Silloin ne ovat makeimmillaan.

Onnea omenointiin!

Lord B. kirjoitti...

En minä noista omenoista tiedä. Sanotaanko nyt niin, etteivät ne (esimerkiksi nuo royal galat) ole pahoja sinänsä, ne eivät vaan ole hyviäkään. Vähän niin kuin jokin lehtisalaatti. Kyllä minä sitä jokaiseen ruokalassa syötyyn annokseen otan ja syön irvistelemättä, mutta ei se hyvää ole. En syö sitä mielelläni. Tietysti mitä omenoihin tulee, lapsena en syönyt niitä ollenkaan, kun olivat niin hyi-yök-en-syö. Nyt en enää edes irvistele!

Royal galat muuten valikoitui osin siten, että ne olivat väriltään melko punapainoitteisia. Vihreät omenat näyttävät hyvin epäilyttäviltä. Rypyt kyllä näyttävät vielä paljon epäilyttävämmiltä - ajattelen, että ovat jo pilaantuneita kun ovat noin rypyssäkin.

Kammoan (persoonallisuushäiriö-)diagnooseja siksi, että ne tuntuvat asettavan elettäväksi jonkinlaisen kohtalon. Niissä ei ole sitä kepeyttä, joka tekee ATM-puheesta ainakin aluksi hirtehishumoristista leikittelyä, vaan olet pysyvästi jonkinlainen psyko, joka joutaa joseffritzlien ja hanniballectereiden naapuriselliin. (Olen sitä paitsi käynyt juuri tästä estyneisyydestäni terapiassa muutaman vuoden opiskelijana, ja hommat alkoivat luistamaan edes vähän vasta sitten, kun lopetin sen).

Anonymous kirjoitti...

Omenat voivat kyllä yksinkertaisesti olla allergisoivia. Siitä syystä en itse oikein pysty syömään niitä raakoina.

- Panu (ei jaksa nyt kirjautua)

seeds kirjoitti...

Kokeilepa vielä kertaalleen niiden punaisten omenien vastapainosi vihreitä. Itse olen ihan hulluna omenoihin, mutta näin tarkemmin ajateltunana en koskaan osta muita kuin vihreitä omenoita. Joko Granny Smithejä tai sitten syksyllä vihertäviä ja kovia (ei missään nimessä makeita ja pehmeitä minulle, yök) kotimaisia. Jospa sinäkin olet oikeasti tietämättäsi vihreiden omenien ystävä? Hyvä vihreä omena (ei siis raaka kuitenkaan, vaan vihreä laji) on happamamampi (mutta silti samaan aikaa omalla tavallaan makea) kiinteämpi eikä jauhoinen niinkuin monet makeat. Ja niissä on vaan ylipäätään enemmän Makua.

("oodi vihreille omenille")

Lord B. kirjoitti...

Ehkä otan neuvosta vaarin ja mummon. Eilen kuitenkin kaupan hevi-osastolla tuumailin itsekseni, ja valitsin turvallisen vaihtoehdon - banaanitertun. Parempi sekin kuin karkkipussi, kait. Mutta kun ne loppuvat, lupaan kokeilla vihreää omenaa.