maanantai 29. joulukuuta 2008

Parit ja paaria (Mainio Seuramies II)

Olen viime aikoina harrastanut illanviettoja -- pari kertaa. Nyt olisi periaatteessa jälleen mahdollisuus sellaiseen uutena vuotena erään tuttavan luona, mutta ajattelin jättää väliin. Ei sillä, etteikö olisi mukava tavata tätäkin nimenomaista tuttavaa, mutta kun edellisen kerran olin saman tuttavan juhlissa, en pystynyt kommunikoimaan oikeastaan kenenkään kanssa. Syy on tietenkin paljolti minun, kun olen niin tyhmä ja juro, mutta tänään keksin viimeinkin, että suurin osa paikallaolleista olivat pareja, jotka joko keskustelivatkin pareittain tai, pariskuntien hajaannuttua illan mittaan, vakiintuneissa ryhmissä, joista kaikista olin täysin ulkopuolinen. Luulen, että keskiviikoksi avautunut tilaisuus olisi samanlainen, joten luulenpa että luvassa on kalsarikännit. Jos oikein sosiaaliseksi äityisin, voisin mennä ensimmäistä kertaa tänä vuonna juhlimaan Espoon 550-vuotispäiviä läheiselle kentälle, jossa joku ampuu ilotulitteita.

Joka tapauksessa tässä oikeastaan nähdään (vaikka perustankin käsitykseni nyt ennakkoluuloihin ja melkoisiin arvauksiin) vanhan pojan elämän huono puoli. Parit seurustelevat keskenään, ja me yön ritareina olemme lopultakin, kenenkään tietenkään sitä varsinaisesti tahtomatta, ulkopuolisia. Tietenkin erityiset teemaillat ovat eri asia - jos tarkoitus on katsoa vain elokuvia tai laulaa vain joululauluja, sopii sinkkukin mukaan, vaikka olisikin sitten minunlainen ilmapiirin myrkyttäjä ja kiusallisten hiljaisuuksien mestari.

En kyllä ole ihan varma, voisiko osa ajoittaisista keskusteluvaikeuksista tosiaan johtua parikäyttäytymisestä, vai liittyykö ongelma vain suuriin, yli kahden hengen joukkoihin. Tiettävästi olen kuitenkin isommissakin juhlissa - joissa oli muitakin kuin pareja - juttelemaan useammankin henkilön (myös naisen) kanssa.

Tässä päivän paskimmat mietteet ja välttävä yritys pitää tämäkin blogi hengissä. Viime aikoina on tuntunut joka tapauksessa melkein riittävän intoa kirjoittaa jotain ATM-henkistäkin. Ehkä se johtuu siitä, että onnistuin teinikaukoihastumaan taas. Tietenkään minulla ei ole kuin lähinnä olemattomat mahdollisuudet edes tutustua tähän henkilöön, mutta kaikkien muiden komplikaatioiden lisäksi luulen tietäväni, mitä tämä henkilö harrastaa. Ja kun tiedän sen, tiedän myös että jos tutustuisin tähän henkilöön, joutuisin kohtalon mustan kouran ohjaamana tutustuttamaan tämän henkilön erään toisen henkilön kanssa, joka on edellä mainitun harrasteen innokkaimpia harrastajia, ja siis käytännössä saattaisin yhteen kaksi ihmistä. Olisin tietysti hyvä ihminen, jos onnistuisin pariuttamaan edes muita, jos en itseäni, mutta sitä katkeruutta en pystyisi kantamaan ilmaisematta sitä erittäin näkyvästi, mikä tässä tapauksessa ei olisi kovin hyvä juttu sekään. Siispä pysyttelen passiivisena, kuten aina.