lauantai 11. huhtikuuta 2009

Lapsia tehdään öisin

Makasin eilen puolen yön jälkeen hiljaa sängyssäni, ja tuijotin kattoa. En saanut jostain syystä unta, joten pyörittelin siinä sitten ajatuksia normaalista elämästä mielessäni. En varsinaisesti pyrkinyt lietsomaan itselleni ahdistunutta tunnelmaa. Itse asiassa viime päivinä on taas tuntunut yksinäisyydestä huolimatta hyvältä - heti, kun lopetin jälleen kerran ihmissuhdeaiheisten foorumien ja blogien (paitsi sen uuden kohtalontoveriblogin) lukemisen ja ATM-puheen. Joka tapauksessa makasin siinä pimeässä, kun jostain naapurihuoneistosta alkoi kuulua ääniä. Minulla on siitä hyvä asunto, etten yleensä kuule mitään talon sisältä kantautuvia ääniä rappukäytävää lukuunottamatta (parvekkeeni alta kulkeva suht' vilkasliikenteinen katu on sitten toinen juttu), ellei joku pidä juhlia jossain tai huuda. Ensimmäinen ajatukseni oli, että naapurissa ehkä riidellään, kun ei juhlinnan ääniä ollut tätä aiemminkaan kuulunut. Olin väärässä. Mumina voimistui ja selkiytyi, ja sitten sain kuulla, miten nainen saavutti tai teeskenteli orgasmin. Sitten äänet vaimenivat, enkä kuullut enää mitään seuraavan tunnin aikana, kun yritin vielä saada unta.

Siirryin tänään hetkeksi pois mukavuusalueeltani, ja kävin kaupassa - isossa kauppakeskuksessa - epätavanomaiseen aikaan. Yleensä käyn siellä viikonloppuisin joko ihan aamusta tai hieman ennen sulkemisaikaa. Nyt menin tahallani keskellä päivää. Menin jopa kahvilaan kahville vakoilemaan ihmisten lajityypillistä käyttäytymistä. En saanut juuri mitään selville, ja olin näkymätön. Kahvilassa huomioni kiinnittyi vaaleaan, ehkä 35-vuotiaaseen naiseen. Hän oli paikalla lapsien kanssa. Mietin, että kuka nainen tulee lauantaina, keskellä päivää lasten kanssa kahville ilman miestään. Kysymys oli tietysti retorinen, sillä vastasin itselleni heti, että yksinhuoltaja. Katselin hänen käsiään - kylläkin huomattavan matkan päästä - eikä hänellä näyttänyt olevan sormustakaan. Ehkä hän tosiaan oli eronnut. Tai voihan olla, että poikaystävä on lähtenyt jo lastenteon aikoihin vetelemään ennen mitään kihlojakaan, mutta naisella oli kuitenkin useampi lapsi, hieman eri-ikäisiäkin kaikki, enkä usko, että kovin moni kolmen kympin tuolla puolen haksahtaisi haksahtaisi kerta toisensa jälkeen roistoihin. Kutsukaa vain naiiviksi, mutta jos ATM-agitaatio jätetään väliin, uskon ihmisistä yleensä hyvää. Paitsi ehkä jos olemus on tosiaan hieman äärimmäinen jossain mielessä. Tämä nainen kuitenkin vaikutti melko tavalliselta, kiltiltä ja normaalia elämää haluavalta.

Olen ollut perinteisesti yksinhuoltajavastainen. Ei siksi, että he olisivat pahoja tai huonoja ihmisiä, mutta olen epäluuloinen lapsia kohtaan, ja ennen kaikkea mukavuudenhaluinen. Kuvittelen, että minusta ei ole elämään lasten kanssa, tai että ainakaan en ole kovin hyvä varaisä- tai äidin-uusi-mies -hahmo, enkä näytä kovin hyvää mallia. Kuitenkin olen jo sen verran iäkäs, että ellen sekaannu lapsiin, joudun hyväksymään sen etten tule koskaan olemaan kenellekään ensimmäinen poikaystävä tai seksikumppani, ja että mitä enemmän aikaa kuluu, sitä todennäköisemmin potentiaalisillakin tyttöystävillä alkaa olemaan jo valmiiksi jälkikasvua. On tietysti olemassa naisia, joita ei lasten tekeminen joko kiinnosta tai ole vielä tähän ikään mennessä kiinnostanut, mutta iän karttuessa heidän osuutensa ikäluokastani pienenee.

Ja on mietittävä, että koska mitään täydellistä ihmistä ei ole, onko se minun osaltani huonoa nirsoutta (uskon, että parinvalinnassa on sekä hyvää että huonoa nirsoutta) raakata pois muuten hyviä ja ihanteellisiä tyttöystäväkandidaatteja siksi, että heillä on ollut kakskymppisenäkin sukupuolielämää? Jotenkin minusta tuntuu, että vaikka ihan rehellisestikään en ole mikään lasten ystävä, osa ainakin minun YH-kammostani saattaa johtua siitä, että kuvittelen vanhempieni pettyvän, jos alan vakituisesti ja haudanvakavasti seurustelemaan naisen kanssa, jonka kanssa en tee heille biologisia lastenlapsia. Ainakin äitini on ilmaissut haaveen siitä, että hänkin voisi joskus olla "nuori isoäiti", kun kerta joillakin muilla suvun minun kanssani samaa ikäluokkaa olevilla ihmisillä on jo lapsia.

On tietysti äärimmäisen typerää edes harkita elämistä vanhempien toiveiden mukaan. Toisaalta on vaikeaa myöskään olla piittaamatta heistäkään - kukapa haluaisi tuottaa pettymyksen vanhemmilleen, jos ei ole riitaantunut heidän kanssaan - mutta omapa tietysti on elämäni. Tämä ajatus ehkä vaatii kypsyttelyä, jos joskus joudun tilanteeseen, jossa joudun miettimään suhtautumistani naiseen, jolla on jo lapsia.

Viime päivien saldo:

- ... on jäänyt hieman heikoksi. Töitä, töitä ja vähän vetämätöntä oloa.

+ Olen silti nähtävästi sivuuttanut jonkinlaisen pienen masennuskauden, ja mikäli kyse ei ole pelkästään normaalista vaihtelusta, se vaikuttaisi olevan yhteydessä ATM-kirjoittelun ja -lukemisen leikkauksiin ja muihin asioihin keskittymiseen. Muuten viime yö olisi voinut äänien takia olla hankala, mutta asia ei oikeastaan vaivannut minua. Nauratti vähän. Univaikeudet eivät liittyneet siihen - en oikeastaan tiedä, mihin ne liittyivät.

4 kommenttia:

Anonymous kirjoitti...

Hmm... Vaikea tilanne, jos sun omasta mielestäsi täytyisi vanhempiasi miellyttäksesi hankkia biologisia lapsia, vaikka et lapsista ylipäänsä pidä.

Eikö olisi melkein parempi, että perheessäsi olisi lapsia, joilla on kuitenkin (toivottavasti olemassa) isä, joka heistä välittää? Voisit sitten olla vain jonkinlainen etäisempi mieshenkilö heidän elämässään.

Luultavasti tosin suunnilleen jokainen YH-äiti toivoo löytävänsä miehen, joka aidosti välittää hänen lapsistaan. (Jos nyt jaksaa enää mitään uutta miessuhdetta ajatellakaan.)

Ilkka kirjoitti...

Tuo lapsipolitiikka/asenne siihen kyllä ratkeaa jossakin vaiheessa. Mulla meni päälle kolmenkympin mutta nyt voin suoraan sanoa sen että haluaisin jälkikasvustoa. Alkaa vaan (näin myös meillä miehillä) tulemaan kilometrit täyteen tuon asian suhteen, kuukausi sitten tuli jo 37 mittariin.

Huonompi homma jos itsensä & lapsiensa väliin jää jo kaksi sukupolvea.

No elämä ei ole täydellistä.

brunologi kirjoitti...

kun pimeä puoli taas houkuttaa
muista Panu, pimpat ja viemärit

jätä yh-äitien koukut taa
jätä julmat elatusryövärit

jätä kokenut nainen ja kersa pien
tuohon maahan lasten ja äippien

joka öyhöjen saartama on

Sisyfos kirjoitti...

Saatat olla hyvinkin oikeassa siinä, että ATM- ja evoluutioselittelyt luovat ahdistusta. Eihän niistä voi edes päätellä mitään mitä tehdä.