Vaikka minä ja muut ATM:eiksi itseään joskus kutsuneet eroavatkin monessa mielessä Hännikäisestä (tupakointi, rankka ryyppäys, tunnettu runoilija-kirjailija-humanisti), yhdessä kohdassa ainakin minä olen erityisen paljon samaa mieltä. Tässä laasaslaisessa markkina-arvodiskurssissa tuntuu nimittäin elävän ja voivan hyvin käsitys, että pelimiesoppaiden opit tarjoavat sen köyden, jota tästä lentohiekasta nousemiseen tunnuttaisiin tarvitsevan. Näin kirjoittaa Hännikäinen kirjansa sivulla 113:
Yksi Pelimiehen johtoajatus, jota [Neil] Strauss ei suoraan sano, on se, että seksuaalinen valta on länsimaisissa "hyvinvointiyhteiskunnissa" aina ollut naisilla, ja nyt miesten on aika tasata tilit. Tämä tapahtuu häikäilemättömän donjuanismin avulla: pelimies vie eikä vikise. Hän ei osoita haluavansa naista, vaan tekee itsensä niin haluttavaksi, ettei nainen voi vastustaa häntä. Pohjalla on täysin oikea oivallus, että sisimmässään monet naiset haluavat vahvaa ja itsevarmaa miestä, joka ohjaa heidät myrskjen läpi.
Straussin strategia on epäilemättä tehokas, mutta kovin vapauttavalta se ei vaikuta. Se ei yritäkään nakertaa viettelykulttuurin perustuksia tai muuttaa pelin sääntöjä, vaan käyttää niitä omaksi hyödykseen. Miesten harteille tuntuu kasaantuvan vielä enemmän paineita: hänen on jatkuvasti markkinoitava itseään ja tultava pokaamisen huippuosaajaksi. Hänen pitää viljellä hymyä, sulavaa käytöstä, hienostuneita vihjailuja, nokkelaa huumoria. Omana itsenään oleminen on virhe, sillä pelimies ei yritäkään etsiä sielunyhteyttä, vaan tehdä tulosta, iskeä mahdollisimman paljon naisia.
Epäilen, että monen ATM:n kohdalla syy ilman jäämiseen on se, että haluttaisiin kelvata omana itsenään, ilman valheellisia maneereja ja temppuja. Se ei ole vain onnistunut, sillä vain parhaimman kuvan itsestään antanut mies voi voittaa, ja omana virheellisenä itsenään mies jää niiden teeskentelijöiden varjoon, jotka osaavat naamioida teeskentelynsä aitoudeksi. Voitaisiin melkein puhua, että naiset vaativat miesten olevan tällaisia viihdeautomaatteja, mutta tosiasiassa syy ei ole kenenkään. Mies kaipaa naista, ja kaipuussa taivutaan sitten vaikka esittämään jotain muuta kuin ollaan. Pelimiesoppaat ovat vain naamioitu yritys saada miehet taipumaan tähän remupellen rooliin - niissä ei ole kyse mistään muusta kuin siitä, että nämä modernit kilpailuedellytykset on kirjoitettu uusiksi jännittävällä jargonilla koristeltuna.
Nyt kun sain tämänkin perusteltua tällä tavalla itselleni, olen vieläkin haluttomampi perehtymään Straussin ja kumppaneiden tekeleisiin. Kuiva kausi jatkukoon. Flunssassa en jaksaisi muutenkaan innostua.
9 kommenttia:
Pelaaminen voi auttaa yksittäistä henkilöä saamaan enemmän. Ei se kuitenkaan poista sitä faktaa, että osa miehistä jää samalla tavalla yli kuin aiemmin. Se saa aikaan miestenvälistä kilpailua.
Vielä pahempia ovat pelaamisen psyykkiset vaikutukset. Kun valheella saa paremmin kuin rehellisyydellä, miehistä tulee epärehellisiä. Epärehellisyys tuhoaa koko yhteiskuntaa.
Esimerkiksi voisi ottaa Voimalassa esiintyneen Sariolan, joka totesi että mitään uutta ongelmaa jolle pitäisi tehdä jotain ei ole olemassa, ilman jääneitä miehiä on aina ollut. Kysymykseen, että miten tämä on aiemmin ilmennyt, hän totesi ettei hän voi tietää, ei hän elänyt silloin. Sariolan bisnes on ottaa naisten haaveita ja myydä niitä miehen mielipiteenä.
Kaikki eivät pelaa. Toiset ovat ominaisuuksiltaan, luonteiltaan ja kiinnostuksen aiheiltaan sellaisia, jotka viehättävät vastakkaista sukupuolta - omana itsenään.
Karu totuus on, että toisten "oma itse" ei ole kovin haluttu. Mikä sitten olisi ratkaisu sellaisen ihmisen kohdalla, jonka omat ominaisuudet ovat aika kaukana siitä, mitä suurin osa vastakkaisesta sukupuolesta hakee?...
Ano: Aina on ollut ilman jääneitä miehiä. Osa on tapatettu sodissa, osa on ollut orjina ja niin päin pois.
Kyllä aika monenlaiset ihmiset kelpaavat omina itseinään. Pelimies- ja viettelytaidoissa on lopultakin pitkälti kyse siitä, että se oma itse opitaan tuomaan luontevasti esille.
Minun suurin virheeni ei lopultakaan ollut se, että en olisi kelvannut omana itsenäni, vaan se, että kielsin monia keskeisiä luonteenpiirteitäni mukautuakseni johonkin profeministimuottiin, jota luulin omaksi itsekseni. Olen Anonyymin kanssa samaa mieltä epärehellisyyden epätoivottavuudesta, mutta juttuhan on niin, että esimerkiksi se profeministirooli, jota minä nuorena esitin, oli monta vertaa epätoivottavampi ja epärehellisempi kuin peli- ja myyntimieselkeet, joissa voi pohjimmiltaan olla kyse enemmänkin taidosta tuoda se oma itse esille tyylikkäästi, pelkäämättä ja ujostelematta.
Jaksan inttää sen chateissa notkumisen terveellisyydestä siksi, että sillä tavalla pystyy ihan oikeasti pääsemään eroon teennäisistä rooleista ja saa tietää mitä oikeat, elävät naiset oikeasti haluavat seksiltä ja suhteelta.
Ja kannattaa sitten keskittyä siellä niihin amismisuihin, koska akateemiset ovat joka tapauksessa feminismin pilaamia, ts. eivät vilpittömiä. Nykyään, kun on myös raittiita ja kilttejä amismisuja ja hoitsuja, kannattaa akateemisen ATM:nkin vakavasti harkita sellaisen ottamista, jos sen kanssa voi puhua asioista (ei vain seksiasioista) rehellisesti.
Ai, muuten, asiasta kymmenenteen - en vaivautunut itse lukemaan "Vaivihkaa vainotun" juttuja, mutta osoittautui, että siinä tapahtumavuodeksi on merkitty 2001. Se heittää hiukan oikeasta, joten on selvää, että asianomainen neiti ei itse ole kirjoittanut sitä, vaikka pidän mahdollisena, että sen tekemiseen on osallistunut neidin tuttavantuttavia, jotka ovat kuulleet tapahtumista enemmän tai vähemmän vääristeltyjä juttuja.
En ole vaivautunut koko sepustusta lukemaan, mutta koska vuosiluku on väärä, kyseessä on luultavasti joko femakoiden tai natsien sepustus (ajoituksen vuoksi luultavasti jälkimmäinen). Minulla on tietysti omat epäilykseni konkreettisista henkilöistä, jotka siihen ovat osallistuneet.
En kuitenkaan viitsi oikeustoimiin asti vaivautua, koska tekeleen laatijoita on täysin mahdotonta jäljittää. Sitä tyttöä taas on aivan turha yrittääkään syyllistää jutusta, koska jo vuosilukuvirhe osoittaa, ettei hän ole siinä henkilökohtaisesti mukana.
Esimerkiksi voisi ottaa Voimalassa esiintyneen Sariolan, joka totesi että mitään uutta ongelmaa jolle pitäisi tehdä jotain ei ole olemassa, ilman jääneitä miehiä on aina ollut. Kysymykseen, että miten tämä on aiemmin ilmennyt, hän totesi ettei hän voi tietää, ei hän elänyt silloin. Sariolan bisnes on ottaa naisten haaveita ja myydä niitä miehen mielipiteenä.
Niin no, onhan tämä samalla tavalla relevantti mielipide kuin esimerkiksi se, että köyhiä ei pidä auttaa mitenkään ja että köyhiä on ollut aina. Jos joku on kovaluontoinen ja säälimätön, niin sitten hän on kovaluontoinen ja säälimätön.
Luonto on aika pirun raaka paikka: äidilleen poikalapsi on tietysti arvokas itsessään ja itsenään, mutta ei muille naisille.
Miehen tehtävä on kilpailla muita miehiä vastaan, voittaa ne ja saada palkintona levitettyä geenejään. Tämä on kyllä stetsonista vedettyä, mutta sikäli kuin seksuaalisten ihmisten sosiaalisia pelejä olen seurannut, niin näin se näyttäisi menevän.
Koko ajatus siitä, että miehessä olisi tai voisi olla jotain arvokasta (ilman utilitarismia) naiselle on melko outo. Mikä on se "minä", joka olisi jollain tapaa arvokas jollekulle? (pojassa on äitinsä geenejä eli totta kai hän on arvokas äidilleen)
Ihan perinteistä "emotional supporttia"kin voi opettaa vaikka psykopaatin tai graniittijärkäleen antamaan, kun vaan opastaa missä tilanteissa pitää toimia milläkin tavalla (esim: hän itkee siis pidä suusi kiinni ja halaa kunnes itku loppuu). Tätä muiden ohjelmoimista ihmiset tekevätkin koko ajan sosiaalisia kustannuksia ja palkintoja jakaen: esim. hyvä toiminta palkitaan hymyllä ja huonoa toimintaa rangaistaan nalkutuksella. Toisten luonteita voi muokata.
Olisin valmis väittämään, että yleensäkin ihmisten välinen kanssakäyminen jäisi aika vähiin, jos poistettaisi sosiaaliset valehtelupelit (joissa siis peitetään omat ominaisuudet ja tavoitteet, jotta päästään niihin em. tavoitteisiin). Miten paljon yksilö itse tiedostaa "pelaavansa" ei ole kovin merkityksekästä ulkopuoliselle: peli, pelaajat ja säännöt on silti formalisoitavissa.
Valehtelu on ihmisen ydinosaamista. Aika hassusti maailma makaisi, jos kaikki olisivat koko ajan brutaalin suoria ja rehellisiä itselleen ja muille.
Luonnollisesti yksilön on hyödyllistä kannustaa muissa rehellisyyttä, mutta olla itse epärehellinen.
Noh, pelaaminen on naisen säännöille alistumista. Siinä kaikki. Jos römpsä on elämän keskipiste, pelimiehisyys auttaa saavuttamaan sen. Lopulta oivaltaa, ettei se olekaan elämän keskipiste, eikä voi enää kunnioittaa ketään naisia, nähtyään millaisia he ovat ja millaisin tempuin on liian helppo saada heidät petiin.
Yksi asia, josta ei paljon puhuta, on se, että PUA:n on oltava valmistautunut kohtaamaan mustasukkainen poikaystävä muodossa tai toisessa, tilanteessa jos jonkinmoisessa. Siinä voi mennä aloittelevalta AFC:ltä sanat sekaisin kun pitäisi koettaa lepyyttää poikaystävää, joka on juuri nähnyt hänen suutelevan tyttöystäväänsä.
Koska naiset eivät koskaan kerro ventovieraille välttämättä totuutta poikaystävästilanteestaan, se on liian riskipeliä, jotta siihen kannattaisi terveyttään arvoastavan ihmisen lähteä. (puhumattakaan siitä, että saatetaan jonkun naistaan rakastavan miehen tyttöystävä yhtäkkiä ventovieraan miehen (se PUA itse, tietenkin) käsiin - kenen moraali kestää sellaista?`)
- Vortac
Tarkoitan tuolla, että en ikinä pettäisi, mutta en myöskään olisi osallinen petoksessa, johon nainen osallistuisi. En voisi tehdä sitä sille miehelle, sen enempää kuin voisin tehdä sitä omalle naisellenikaan. Ihmiset tällä planeetalla eivät ilmeisesti omista kovin paljon moraalia.
- Vortac
Pointti kuitenkin tässä on se, että naiset eivät koskaan kerro suoraan, ONKO heillä poikaystävä vai ei - he voivat sanoa kyllä, vaikka tarkoittavat 'ei', ja päinvastoin. Näin ollen on aina valheellista lähteä tällaisen naisen mukaan.
- Vortac
Lähetä kommentti