Suhtaudun edelleen hieman jakomielitautisesti tällaisen yhteen asiaan keskittyvän blogin pitämiseen. Toisaalta huvittaisi vain masturboida kurjuudella ja revitellä alemmuudentunnolla, mutta sitten toisaalta taas esiintyä jonkinlaisena vakavastiotettavana alempitasoisuuden ruumiillistumana. Saahan sitä kirjoittaa tietenkin miten tykkää, mutta henkilökohtaisesti arvostaisin johdonmukaista linjaa.
Joka tapauksessa, en koe olevani epäsosiaalinen tai sosiaalisesti lahjaton. Tulen mielestäni varsin hyvin toimeen sellaisten ihmisten kanssa, joihin olen ehtinyt tutustua. Ongelma on siinä, etten pysty omaksumaan mainion seuramiehen roolia porukassa, jossa on vieraita. Varaudun, jään arvioimaan tilannetta, ja siihen mennessä muilla on jo oma peli käynnissä, enkä ehtinyt mukaan.
Enkä koe oikeastaan olevani (enää edes) ujo. Enemmän on kyse siitä, mistä yläpuolellakin. Vieraat ovat vieraita, en pysty olemaan rento ja hauskuuttamaan kuten joku viihdeautomaatin ammattiin pätevöitynyt hyppyritukka. Pystyn kuitenkin yleensä olemaan aloitteellinen, kunhan kyse on jostain asiallisesta asiasta - kuten nyt vaikka työasiasta. Ja meidän työpaikka on täynnä pelottavan kauniita naisia, nuoriakin. Lähimpiä, joka päiväisiä kollegoita (jotka ovat joka tapauksessa jo perheellisiä, toista ikäluokkaa olevia naisia) lukuunottamatta joudun pysymään kuitenkin tiukasti vaan työkaverin roolissa.
Ekstrovertiksi en kuitenkaan voi itseäni luonnehtia. Se yhdistettynä ylläolevaan (ja siihen, että pilaan ne kerran vuosituhannessa kohdalle osuvat onnenkantamoiset oma-aloitteisesti. Muillehan lottovoiton todennäköisyydet vaikuttaisivat olevan oleellisesti suotuisammat) merkitsee väistämättä kylmää hautaa viisi vuotta lähiöyksiössä muumioitumisen jälkeen joskus ennen vuotta 2050.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
5 kommenttia:
Onko tuo sosiaalisuus sellaista 'virallista'? Kaikki jutut pyörii työasioiden, opiskelujuttujen tai muiden ei niin henkilökohtaisten juttujen ympärillä? Vai pystytkö avautumaan ihmisille siten että päästät heidät lähelle antamalla/kertomalla jotain henkilökohtaista? Siten että ihmiset saavat jonkinlaisen kuvan sinusta henkilönä etkä vaan jää fakta-automaatiksi.
Kukaan ei tietenkään usko, jos vastaan ko. sosiaalisuuden olevan henkilökohtaista. Siksi juuri erottelinkin ne muut työkaverit, joiden kanssa olen vaan-työkaveri (sosiaalisuus on virallista) ja sitten lähemmät, joiden kanssa puidaan viikonloppusuunnitelmia, katsottuja elokuvia, luettuja kirjoja ja niin pois päin.
En varmaan ymmärtänyt kirjoituksesi syvintä olemusta, koska jäin ihmettelemään: miksi sinun täytyy pysyä niiden naistyökaverien kanssa vaan-ystävänä tai vaan-työkaverina?
Tarkoitan, että vaikka paremmin tutustuminen on tai tuntuu sinusta olevan mahdotonta, ei kai se silti välttämättä ole?
Jos olet luonteeltasi sellainen kuin yllä kuvaat, eikö juuri työpaikan kaltainen yhteisö olisi ideaalinen paikka tutustua paremmin johonkin naiseen? On aina jotain juteltavaa, tuttavuuden tekemiseen ei tarvitse sisältyä mitään pyyteitä, joten niitä ei myöskään tarvitse olettaa. Ja jos vähitellen tutustuu oikeasti, niin viihdeautomaattiominaisuuden arvo laskee jopa alle nollan.
Minusta ainakin olisi loukkaavaa, jos miehelläni olisi tarve "naurattaa" naisia jatkuvalla syötöllä, sen sijaan, että tahtoisi viettää aikaa minun kanssani. Ja tämä ei siis sulje pois sitä, että Miikalla on aika paljonkin naispuoleisia ystäviä, mikä taas ei minua haittaa. Ystävyys ja naistennaurattaminen ovat tyystin eri asioita.
(hitsi, sanavahvistuksena oli proosallinen Proses, mutta se meni ohi kun piti uudelleenkirjautua).
Eli tarkoitin vaan-kaveriuden pakollisuudella sitä, että en pääse (tai ole päässyt) tutustumaan etäisempiin työkavereihin niin, että tuttavallisuus tulisi kyseesen. Poikkeuksia on, mutta he ovat kaikki miehiä tai reilusti vanhempia naisia. Mahdotontahan ei tutustuminen olisi, mutta käytännössä pitäisi olla niin paljon ensin töiden vuoksi samassa seurassa, ennen kuin pystyisin vapautumaan.
"Viihdeautomaatti" on tietenkin tahallista kärjistelyä, mutta jotta ketään kiinnostaisi tutustua, olisi pystyttävä olemaan muutakin kuin se äänetön sivustaseuraaja, jonka harvat puheet ovat mitäänsanomattomia mitäänsanomattomuuksia.
Työtovereihin ei kyl kannata kajota, olisi sitten vientiä tahi ei.
Lähetä kommentti