Le fablöö destii damölii pulöön

Katsoin sen sitten. Yritän nyt laatia pienen analyysin siitä, kun kerta haluttiin lukea ajatuksistani kyseisen elokuvan suhteen. Jos kiinnostaa vielä katsoa se ilman ennakkotietoja (tai arvauksia) elokuvan sisällöstä, kannattaa lopettaa lukeminen.

Ensinnäkin elokuvan päällimmäinen sanoma vaikutti olevan se kliseinen elämän pienistä asioista nauttiminen. Minua oikeasti oksettaa jopa kirjoittaa tuo neljän sanan ketju, vaikka olen sinänsä samaa mieltä siitä sanomasta. Elämä on aika kurjaa, jos perustyytyväisyyteen vaadittaisiin mullistuksia ja elämää suurempia elämyksiä, kuten romanttista rakkautta, jota ilman sankarinnakin pärjäsi - hän vaikutti keskittyvän rakastamaan maailmaa ja muita (paitsi alempitasoisia miehiä, eli yksin asuvaa naapurin kauppiasta, jolle ei hädän hetkellä ole ketään muutakaan kelle soittaa kuin äidilleen. No, oli se kauppias vähän ilkeäkin, mutta se lienee vain vertaus ATM:n estyneisyydestä ja sosiaalisesta kömpelöydestä, joka luetaan heti ylimieliseksi asenteeksi. Oleellista on se, että kaikki nauraa sille, inhoaa ja vihaa sitä ja ylempitasoiset jopa harjoittelevat keskenään haukkumaan sitä monin eri nimityksin).

Amélie oli kuitenkin aika ajoin onneton. Ensinnäkin hän keskittyi parantamaan muiden elämää. Ilmeisesti hän uskoi, että hänelle riittää että muut elävät hänen puolestaan. Parannusyritykset olivat kuitenkin turhaa. Esimerkiksi sen kapakan miehen ja huumekauppiaan suhde kaatui kuitenkin, sillä se ei alunperinkään perustunut millekään muulle kuin valheelle. Ja valheelle perustui moni muukin asia - silloin kun Amélie ei auttanut muita, hän kehitti kaikenlaisia omituisia selityksiä asioille kuten ne valokuvauskonekorjaajan testikuvat, joka oli olevinaan jonkinlaista kuolleen miehen kommunikointia elävien maailman kanssa. Jotain kuitenkin puuttuu. Iltaisin hän kuvittelee itkien katsovansa itsestään kertovia dokumenttejä, jotka maalailevat hänestä kuvaa jonkinlaisena marttyyrisankarina. Jotenkin tämä toi mieleen bloggaamisen.

Lopullinen ratkaisu oli sitten... niin, mitäs se nyt oli. Avata ovi (sydän) vieraalle ja päästää hänet sisään (elämään)? En oikein tiedä. Kuvaavaa muuten on, että naisille ne sulhot tulevat tosiaan sinne oven taakse koputtelemaan, ja että kuten elokuvan alussa näytetään, naiset voivat tuosta noin vain "kokeilla" suhteita vaikka olisivat miten solmussa itsensä kanssa. Ei vaan onnistu AT-miehillä sellainen.

Myönnän, että pidin kyllä elokuvasta. Se jätti kaikesta huolimatta melko positiivisen fiiliksen moneksi (ainakin pariksi) tunniksi. Siinä oli jotain samalla tavalla innostavaa kuin vaikkapa American Beautyssä. Ehkä olen sitten homo, sillä tosimiehen ei kai saisi pitää kilteistä elämänfilosofisista elokuvista, vaan ainoastaan Fight Clubin tappelemisesta (pidän kyllä Fight Clubista, mutta en pidä sitä mitenkään "inspiroivana" elokuvana enkä jaksa idolisoida Tyler Durdenia). Amélie oli joka tapauksessa ihan hauska ja innostava, ja teknisessä mielessä kauniskin.

Taidan jättää tämän analyysin puolitiehen. Olen varma, että kommentoijilla on jotain sanottavaa tästä elokuvasta, jotka täydentävät itselleni heränneitä ajatuksia, joita en tässä osannut kirjata ylös. Nytkin saan jo valmiiksi hävetä tyhmiä käsityksiäni ja kyvyttömyyttäni ymmärtää elokuvien syvempiä tasoja.

Istu ja pala

Olin tänään paikassa (vapaapäivä!), jossa istuin ja luin paikoillani useita tunteja. Valitsin tietentahtoen paikan, joka on syrjässä kaikesta, mutta josta näen paljon. Muissakin pöydissä istui ihmisiä, mutta tilaa oli joka tapauksessa. Sitten paikalle saapuu kaunis, nuori tyttö. Harjoittelen hetken ihmisiin päin katsomista, ja jään sitten naureskelemaan hiljaa mielessäni, että pääsenpäs taas kerskumaan, kuinka taas joku valitsi epäilemättä tarkkaan harkiten paikan mahdollisimman kaukaa minusta. Ja sitten tämä tulee istumaan ihan viereeni.

Voi sitä kauhua. En tietenkään uskaltanut katsoa päinkään. Yritin kyllä sitäkin, ikään kuin epähuomiossa olisin vain sattunut katsomaan, mutta pää kääntyi vain sen verran, että näin vierustoverini kädet. Lopulta nainen otti ja lähti, ja pystyin jälleen kääntämään päätäni oikealle vapautuneesti. Ulkona olikin kaunis päivä. Sitten paikalle paukkaa toinen kaunis nuori nainen, ja istuutuu viereeni, vaikka saakura istumapaikkoja olisi kyllä! Mitä tämä nyt on? Maksaako joku heille siitä? En minä ainakaan - omalla kohdallani prostituutio on poissa laskuista ja toivon, ettei minun vuokseni ketään pakotettaisi ihmisarvoa riistävään työhön.

Vaihdan sanoja

No niin, tämä bloggaaminen meni taas tällaiseksi pelleilyksi. Aina se ihmetyttää minua, että sekopäisimmätkin kirjoitukseni (tuosta edellisestä ei ole vielä riittävästi todistusaineistoa) näytetään ottavan todesta, enkä nyt tiedä, onko sekään sitten hauskaa. Sitten niitä merkintöjä seuraa ikään kuin jonkinlaisena krapulana tällainen "se olikin vain leikkiä!"-merkintä, joka sekin on raivostuttavaa luultavimmin kaikkien kannalta.

Aion mennä lähipäivinä useisiin paikkoihin, jotka eivät kuitenkaan ole baareja tai ylipäätään alkoholintarjontapaikkoja, ja joista kaikki aina sanovat, että niissä ihmiset kohtaavat. Puhun kahviloista, näyttelyistä ja sellaisista. Jos jätetään fraasit kuten "kiitos", "pankki" ja "otetaan vielä tuollainen texaspulla" pois laskuista, montakohan sanaa vaihdan ihmisten kanssa? Luulen, että vastaus on yksinumeroinen: 1. Mistäkö moinen optimismi? Tietysti siitä, että välillä olen niin kömpelö, että astun jonkun tielle vahingossa, jolloin sanon "anteeksi". Jos taas pitäisi arvata naisten kanssa vaihdetut sanat, niin arvauksesta pitää vähentää ainakin kaksi.

Silmä silmästä

Jälleen joku nuori nainen katsoi minua silmiin. Katsoin hetkisen pidempään kuin eilisessä tapauksessa. Tunsin jonkinlaista euforiaa; ihan kuin olisin tehnyt ensi kertaa jotain jännittävää ja ehdottoman kiellettyä.

En tiedä, mitä tyttö tunsi. Vartijat eivät joka tapauksessa hyökänneet pippurisumuttimineen kimppuuni, eikä ulkona kuulunut sireenien ääntä. Tätähän tämä on - yhteiskunta on naisia sortavan patriarkaatin vallassa, ja hyvä veli -verkosto antaa hyypiöiden jatkaa kauhuntöitään kaikessa rauhassa. Koska en ole läpeensä mädäntynyt mustasieluinen antikristus, pesen silmäni rikkihapolla etten toiste sortuisi hirmutekoon.

Huonon itsetunnon hyvä puoli

Huonossa itsetunnossa ja alempitasoisuudessa on välillä se hyvä puoli, että voi välillä käyttäytyä kuin olisi hyvä itsetunto, ja olla välittämättä siitä, mitä ihmiset ajattelevat. Äskenkin kävin valokuvaamassa. Joku nuori nainen katsoi minuun päin. Huomionhakuisuuteni ja läheisyydentarpeeni ovat taas tyydytetyt.

Lisäys 12.47: Tarkoitan siis sitä, että kun toteaa faktat niin huomaa, etteivät ihmiset voi enää enempääkään halveksia ja nauraa, joten on ihan sama mitä teet. Joskus havainnon mukana tulee rohkeus astua ulos ja käyttäytyä siellä mahdollisesti huomiota herättävästi.

Lauvvantai

Lauantai-illassa hirveintä on se, että joskus yhdeksän, kymmenen aikoihin alkaa rappukäytävästä kantautumaan kenkien kopinaa ja nousuhumalaisille tyypillistä hieman turhan kovaäänistä puhetta. Siellä kulkee ihmisiä, joiden ei tarvitse olla tätä iltaa, kenties ensi yötäkään, yksin. Heillä on elämä. Viimeisen viillon sydämeen voi iskeyttää katsomalla hetken päästä ikkunasta bussipysäkille. Siellä joukko Onnela-henkisiä hyppyritukkia ja muotitietoisia naisia odottaa bussia alkoholijuomia kitaten ja ahkerasti tupakoiden. Kun bussi on mennyt, katson minä elokuvan loppuun, juon toisen olueni ja menen yhdeltätoista nukkumaan.

Absoneutri

Mietin joskus, että jollain sairaalla tavalla minua voisi pitää vahvana ihmisenä. Luulen, että minun asemassani moni muu mies alkaisi ryyppäämään. En tarkoita rapajuoppoutta, vaan sitä että alkoholia kulutettaisiin känneihin asti joka ilta täyttääkseen jonkinlaisen tyhjyyden ja turruttaakseen pahan olon.

Näin ei tietenkään ole. Ryyppääminen on miehekäs teko, ja jokaisen itseään miehenä pitävän pitäisi kantaa mäyräkoirallinen kaljaa kotiin töistä kaupan kautta tyhjään kotiin tullessaan, ellei ihan sitten turvauduta Alkon tuotteisiin nopean juopumustilan toivossa. Kokenut viinaveteraani tuskin edes kärsii krapulasta.

Toista se on meillä nörttineutreillä. Elämän hankkiminen tunnetusti tarkoittaa ryyppäämistä ja naimista (-Panu), emmekä me täytä edes ensimmäistä kriteeriä, saati sitten toista. Kyllähän minäkin tätä kirjoittaessani juon olutta, mutta tämä yksi pieni pullo parina iltana viikossa ei ihan ole sellaista juomista. Lähinnä yritän korvata sokeripitoisempia juomia tällä. Aamulla en huomaa mitä eroa, ja olen taas ennen seitsemää töissä, kuten kunnon sukupuoleton ja sukupuolielämätön olio.