Lauvvantai

Lauantai-illassa hirveintä on se, että joskus yhdeksän, kymmenen aikoihin alkaa rappukäytävästä kantautumaan kenkien kopinaa ja nousuhumalaisille tyypillistä hieman turhan kovaäänistä puhetta. Siellä kulkee ihmisiä, joiden ei tarvitse olla tätä iltaa, kenties ensi yötäkään, yksin. Heillä on elämä. Viimeisen viillon sydämeen voi iskeyttää katsomalla hetken päästä ikkunasta bussipysäkille. Siellä joukko Onnela-henkisiä hyppyritukkia ja muotitietoisia naisia odottaa bussia alkoholijuomia kitaten ja ahkerasti tupakoiden. Kun bussi on mennyt, katson minä elokuvan loppuun, juon toisen olueni ja menen yhdeltätoista nukkumaan.

Absoneutri

Mietin joskus, että jollain sairaalla tavalla minua voisi pitää vahvana ihmisenä. Luulen, että minun asemassani moni muu mies alkaisi ryyppäämään. En tarkoita rapajuoppoutta, vaan sitä että alkoholia kulutettaisiin känneihin asti joka ilta täyttääkseen jonkinlaisen tyhjyyden ja turruttaakseen pahan olon.

Näin ei tietenkään ole. Ryyppääminen on miehekäs teko, ja jokaisen itseään miehenä pitävän pitäisi kantaa mäyräkoirallinen kaljaa kotiin töistä kaupan kautta tyhjään kotiin tullessaan, ellei ihan sitten turvauduta Alkon tuotteisiin nopean juopumustilan toivossa. Kokenut viinaveteraani tuskin edes kärsii krapulasta.

Toista se on meillä nörttineutreillä. Elämän hankkiminen tunnetusti tarkoittaa ryyppäämistä ja naimista (-Panu), emmekä me täytä edes ensimmäistä kriteeriä, saati sitten toista. Kyllähän minäkin tätä kirjoittaessani juon olutta, mutta tämä yksi pieni pullo parina iltana viikossa ei ihan ole sellaista juomista. Lähinnä yritän korvata sokeripitoisempia juomia tällä. Aamulla en huomaa mitä eroa, ja olen taas ennen seitsemää töissä, kuten kunnon sukupuoleton ja sukupuolielämätön olio.

YTM:n multihuipennus

Joku nainen vastasi treffi-ilmoitukseeni! Kyllä nyt on taas olo kuin ylemmällä tasolla. Nyt on niin jännät paikat, etten oikein tiedä, mitä vastaisin hänelle. Voinette auttaa. Näin hän kirjoitti:

Olen Intrested sinussa
Nimeni on Stella 24 vuotta tyttö vanhat ja ainoa, olen pitkä, hyvä HAKU ja huolehtiva rakastava ja täydellinen bodyfigure neiti. i näkee profiilisi tänään. ja iloinen yhteyttä sinuun, toivon, että on totta, rakastava, rehellinen ja välittävä ihminen, että olen beenlooking 4, Muista, että colure, kielen tai etäisyys dos't Mather vuonna anyrelationship, ja minulla on jotain erityistä sinulle minulle , So pleasecontact minulle suoraan sähköpostiini osoite (stella_abdul03@yahoo.com) siten, että
Voin myös lähettää oman kuvan suoraan asiakkaalle.
Kissssss
Stella

Välikysymys

Palaan kommentteihin viikonlopun aikana, mutta sitä ennen:

Kertokaapa nyt, mikä järki siinäkin on, että seksin jälkeen ruvetaan röyhyttämään röökiä? Että saataisiin tärveltyä mukava muisto puistattavalla löyhkällä ja yskänkohtauksella, vai että pännisi vielä enemmän reisille ruilittu intiimi hetki?

Tahtotila

Muuan pitkäaikaiseksi ilmoittautunut kommentaattori virkkoi näin:

Olen päätynyt siihen johtopäätökseen, että taidat haluta olla yksin. Aina kun joku ehdottaa jotakin, keksit jonkun tekosyyn miksi se ei voisi toimia. Totuus on, että mikä tahansa noista neuvoista toimii, kunhan siihen lähtee täysillä mukaan eikä käsijarru pohjassa. Luulen, että ATM:yys on sinulle tuttu ja turvallinen identiteetti, josta et halua luopua.

Nythän on niin, että olen tässäkin blogissa jo aiemmin kirjoittanut, etten voi olla varma, haluanko ylipäätään minkäänlaista suhdetta. Aiempia blogeja pidemmät tauot merkintöjen välillä johtuvat nimenomaan siitä, että suurimman osan ajasta en oikein piittaa tästä nimenomaisesta elämästäni puuttuvasta asiasta. Juurikin sen lyhyeksi jäänyt suhteeni opetti minulle. Itseasiassahan se nimittäin olin minä, joka teki aloitteen suhteen alasajossa. Syy siihen oli se, että koin oloni epämukavaksi siitä huolimatta, että tielleni osui harvinaislaatuinen nainen, johon minulla ei ollut mitään syytä olla rakastumatta. Aina ei kuitenkaan voi ihastua, vaikka periaatteessa mikään ei ole vinossa.

ATM-selitysten (olen homo, tunnekuollut ja muuta sellaista) olen miettinyt vakavastiotettaviakin selityksiä, joista yksi on se, että "kemiat" eivät kohdanneet - miten sen nyt sitten haluaa ymmärtää - ja toinen on se, että en ole valmis suhteeseen eli haluankin pohjimmiltani olla yksin. Tuo valmius-selitys tuli mieleeni, kun luin Näkymättömän Tytön löytäneen seurustelukumppanin (hän on ollut kitsas yksityiskohdissa, mutta potentiaalisesta kumppanista varmaan puhutaan kuitenkin), ja hänhän on aiemmin kertonut tai antanut ymmärtää olleensa jotenkin epävalmis suhteeseen.

Selitys on tietenkin omalla kohdallani silkka paniikkiselitys - se ikäänkuin jättää pienen, turhan toiveen siitä että voisin joskus olla jollekin edes välttävä poikaystävä, ja että voisin joskus vielä tuntea jotain.

En joka tapauksessa pohjimmiltani koe olevani haluton kokeilemaan uusia asioita. Mielestäni olen kokeillutkin monia asioita - toinen asia tietenkin, että kuljenko käsijarru päällä. Mutta nettideittejähän olen kokeillut useaan otteeseen ja aina yhtä laihoin tuloksin. Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen ehkä saanut neljä tai viisi vastausta yhteensä, ja kaksi vastaajaa olen tavannut. Yhdenkään kanssa homma ei toiminut niin pitkälle, että olisimme edes vahingossa koskettaneet toisiamme.

Chateissa ja IRCissä olen aikoinani notkunut tuntikaupoilla, mutta olen saanut niiden kautta vain muutaman vain-kaverin (joista olen tietenkin myös kiitollinen). Työelämään siirryttyä olen joutunut rajoittamaan sosiaalisen elämäni paljolti tietokoneen ulkopuolelle, vaikka muutamalle foorumille olen välillä kirjoitellutkin ja Facebookissa olen hoitanut muutamia etätuttavuuksia. Tässä blogissa en tietenkään tuo itsestäni ollenkaan kaikkia puolia esiin, ja vaikuttanen jonkin verran elämättömämmältä kuin tosiasiassa olen (ei sillä että kehumista olisi). Työpaikan juhlissakin juon vain oman työporukan tyyppien kanssa, vaikka firman juhlista aina puheissa puhutaan kaikenlaista.

Ei kuitenkaan voi kieltää, etteikö suhtautumiseni hyviinkin ehdotuksiin olisi vähän pessimistinen ja vetäytyvä. Periaatteessa minua kuitenkin kiinnostaa edellisessäkin merkinnässä ehdotetut ehdotukset. En ihan varma ole, mitä applikaatiota Facebookissa on, mutta katsotaan. Eurosinkutkin, vaikka onkin sinkkukerho, voisi olla kokeilemisen arvoinen juttu. Jos innostun kokeilemaan, en kuitenkaan kerro siitä täällä ennen kuin on selvää, ettei oikean elämän persoonaani voi yhdistää tähän.

En ryypännytkään itseäni hengiltä

Tänään vuorostaan oli yltiöoptimistinen hipheipäivä, ja kirjasin yhden ongelmani seuraavaan muotoon:

Ongelma: En tapaa naisia kovin usein. (Tai ylipäätään uusia ihmisiä, mutta naisia vielä harvemmin).

Ratkaisut:

1. Panun useaan otteeseen ehdottamat chatit. Mikä ettei. Arki-iltaisin vain tuntuu olevan tekemistä, etten koe ehtiväni notkua chatissa siinä toivossa, että siellä tapahtuisi jotain muutakin kuin hyppyritukkien onnistuneita iskuyrityksiä naurettavilla repliikeillä ("ooxä nainen mennäänx paneen"). Foorumit kai lasketaan tähän samaan kategoriaan, ja niiltä olen tähänkin asti kaikki naistuttavuuteni ja Sen Yhden Suhteen (The One Ri--- Relationship) löytänyt. Nykyään ei vain oikein ole foorumeja - naiskaverini löysin masennusfoorumeilta, enkä koe niitä oikein sopiviksi paikoiksi enää. SYSin löysin Suomi24:stä, mutta poltin hihani sen paikan kanssa. Vaikka siellä todetusti kirjoittaa välillä jokunen fiksu ja mukavakin ihminen, suurin osa sen foorumin tarjonnasta on kuolat rinnuksilla roikkuen tuotettua halpaa provokaatiota.
2. Treffipalvelut. Vannoin jo pyhästi, että lopetan niiden käytön ikuisiksi ajoiksi, mutta myönnän tehneeni profiilin. Viimeksi kun tarkistin (siitä on kai jo päiviä), nolla yhteydenottoa. Itse en ole ottanut yhteyttä, koska joka ainoan naisen profiilissa lukee rivien välissä: Sinulle on varmaan jossain joku, mutta se en ole minä.
3. Työpaikka. Pidän kyllä naispuolisista työkavereistani, mutta he ovat neljän kympin tuolla puolen, ja toisekseen liian läheinen työkaveri ei ehkä ole parasta seurusteluseuraa. Muiden kanssa vaan harvemmin on mitään asiaa, eikä sitä voi tikustakaan vääntää.
4. Kavereiden kautta. Hyvä idea. Läheisten kavereiden kanssa vaan pidetään yhteyttä lähinnä netin kautta. Paikallisella kaverilla ei ole naispuolisia kavereita täällä, ei ainakaan sellaisia että hän olisi heille kehdannut myöntää tuntevansa minut. Helsinkiläiskavereiden naistuttavat taas ovat filosofeja ja muita humanisteja, jotka tykkäävät filosofeista (ei maistereista) ja muista humanisteista.
   

Sitten loppuikin ideat. Olen yrittänyt käydä elokuvatapahtumissa, erinäisissä muissa kulttuuritapahtumissa, baareissa - hetken jo harkitsin seurakunnan yksineläjienkin iltaa - mutta missään ei tapaa ketään.

Hännikäisen kirjasta käytävä keskustelu ei ole tyrehtynyt. Jokin aika sitten luin tuoretta Helsingin Sanomatia, ja siinä oli useampikin juttu Hännikäisestä. Jotkut ovat sitten ehdotelleet, että nuorempien miesten kannattaisi kääntää silmänsä vanhempiin naisiin. Onpa taas hieno idea. Henkilökohtaisesti minulla ei olisi mitään vanhempaa naista vastaan, etenkään niinä päivinä kun kuvittelen, että pelkkä pinnallinen fuckbuddy-suhde voisi toimia (näin käy kyllä melko harvoin). Yksi pitkäaikaisimpia fantasioitani on nimenomaan hieman vanhempi nainen, joka antaisi nuorelle miehelle kyytiä ja tekisi panomiehen. Vaikka jotenkin onnistuisinkin asennoitumaan sellaiseen suhteeseen, ei heille kuitenkaan tosiasiassa kelpaa nuorempi mies, ellei se ole joku hyppyritukkainen Jasper Pääkkönen tai muuten vain kovan kundin maineessa. Muut eivät kelpaa.

Nepenthe

Eilen oli pitkästä aikaa taas sellainen päivä, että olisi tehnyt mieli huutaa maailmalle, että pitäköön tunkkinsa. Vaikkei minulla edelleenkään ole mitään muiden onnellisuutta vastaan, niin kyllä sitä rintaa taas puristaa kun vaikuttaisi siltä, että aivan kaikilla muilla on jonkinlaista liikehdintää parisuhderintamalla. Itselläni oli tiedossa jälleen yksi viikonloppu neljän seinän sisällä. Siihen oli kyllä ihan hyviä syitäkin, mutta vähänpä ne lämmittivät. Miten ihmeessä ne muut tekevät sen? Ei minulle silloinkaan, kun käyn ulkona, tapahdu mitään. Ikään kuin kaikki muut ihmiset olisivat jotenkin kytköksissä toisiinsa, he kiinnostuvat toisistaan jossain mielessä tai toisessa, mutta minä olen ihan erillinen toimija, joka ei vaikuta siihen maailmaan, jossa muut elävät. Ihan kuin olisin jollain alemmalla olemassaolon tasolla.

Katselin sitten loppuillan televisiota, ja löysin lääkkeen ahdistukselle: kittasin kaikki kaapistani löytyneet viskipullot tyhjiksi. Vähän ajan kuluttua murheet unohtuivat, ja pystyin nauttimaan katsomastani. Nyt on kyllä vähän krapula, päähän sattuu. Pieni päänsärky on kuitenkin pieni hinta suuresta ahdistuksesta.