Olen vähän kriisissä tämän blogin kanssa - taas. Blogin teeman pitäisi olla poikaystäväkelpoiseksi ihmiseksi pyrkiminen, ja asian painotus pitäisi olla jotenkin positiivinen. Olen kuitenkin rajannut "normaalin elämäni" pois tästä. Vaikka pidänkin monia lukijoista vähintäänkin nettitovereina, houkuttelee aihepiiri puoleensa myös epäilyttävämpää sakkia, jolle en mielelläni kertoisi kaikkea kerrottavissa olevaa. Kaikki hyvä elämässäni kuitenkin on sellaista, joka ei liity tämän blogin teeman piiriin oikein mitenkään, joten joudun antamaan jonkin verran vinoutuneen kuvan siitä, mitä tämänkin nimimerkin takana lymyilevän ihmisen elämä oikeastaan on. Mutta sitähän se bloggaaminen ja kaikki muukin on. Annetaan vaikutelmia, joista toisten mieleen nousee muita vaikutelmia.
Olisipa jotain toivoa antavaa kerrottavaa edes. Tänä viikonloppuna minulla oli hieman aihetta juhlaan, ja mietinkin eilen illalla, lähtisinkö ulos muutamalle oluelle. Kävin oikein suihkussa ja viiltelin parran irti. Paidatkin olivat puhtaita, mutta vielä kuivumassa ja ennen kaikkea silittämättömiä. Hain sitten pizzan, ja katsoin tieteissarjoja.
Näin untakin. Voisin selittää siitä pitkät pätkät, mutta käyttäydyin siinä itselleni tyypillisellä tavalla. Tapasin siinä yhden ala-asteaikaisen kaverin, ja lähdimme jonnekin. Sitten seuraamme liittyi kaksi nuorta naista, ja minä ilmoitin siinä vaiheessa palaavani töiden ääreen. Jätin heidät katkerana siitä, että aina muilla on hauskaa. Myöhemmin toinen tytöistä, jonka nimen luulin olevan Vikla, mutta joka esittäytyi joksikin toiseksi, palasi luokseni, antoi minulle muovipussin, jossa oli nimeni, kondomipaketin ja liput SETA-järjestön bileisiin, jotka pidettäisiin lentokoneessa lennolla, jonka lähtöaika oli 19.58 ja laskeutumisaika 19.59. Nämä tavarat antaessaan hän sanoi, että "et tainnut odottaa tällaista". Sitten uni päättyi.
Muuten omituisesta unesta löydän kyllä kohdan, jolla on vankka todellisuuspohja. Jätin seurueen, kun he olivat (ilmeisesti) menossa pitämään hauskaa. Minulla oli "töitä". Voisin kuvitella käyttäytyväni juuri näin elävässä elämässäkin. Ensin kiellän itseltäni sen hauskan, mistä toiset nauttivat, ja sitten olen katkera siitä. Kyseessä on nähdäkseni jonkinlainen ennakkokäsitys siitä, etten osaa rentoutua ja pitää hauskaa muiden seurassa. Ehkä se johtuu juuri siitä, mistä edellisessä merkinnässä marisin. Turhan monta kertaa olen ollut sivustaseuraajana muiden hauskanpidossa ja tuntenut oloni ilonpilaajaksi, kun en ole osannut mennä mukaan. Siitä on sitten kehittynyt tapa, etten kovin herkästi mene mukaan mihinkään "hauskaan", etenkin jos asiaan kuuluu vieraat ihmiset. Asiaa ei helpota se, etten minä osaa kovin hyvin ottaa kontaktia näihin vieraisiin, joten jos olen kuitenkin ajautunut tällaiseen tilaisuuteen, niin yksin jään kyllä. Eivät muutkaan kovin hanakasti kontaktia ota, mikä voi ehkä johtua ulkoisista piirteistäni.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
12 kommenttia:
Autsh... toivottavasti en kuulu siihen epäilyttävään sakkiin :(
En tosin ole vähään aikaan kommentoinutkaan täällä, kun en keksi mitään sanottavaa.
Täällä kanssa yksi epäillyttävä ilmottautuu ;>
Ihan kivan kuvan susta netin välityksellä saa. Ymmärrän silti hyvin halusi olla varovainen. Eipä sitä itsekään viitsi kauhean henkilökohtaisia blogiin kirjoitella; aika tarkkaan koitan rajata sieltä juttuja pois. Eli en mielelläni opiskeluuni, töihin, ystäviin tai parisuhteeseen liittyviä juttuja bloggaile ja sitä voi sitten vain miettiä, mitä niiden jälkeen elämästä jää jäljelle kerrottavaksi.. Osittain siitä syystä kuvablogin pitäminen voisi olla hyvä idea.
Epäilyttävää sakkia netissä kyllä piisaa ja aika usein niitä blogeihinkin tunkee. Siksi jouduin itsekin aina jokaisen yritykseni ikäväkseni lopettamaan. Miehenä sinulle ei ehkä tule blogin ulkopuolista elämääkin jo uhkaavia psykostalkkereita kuin naisbloggaajille (tietynlaiset naisbloggaajat tunnutaan yleensä ennemmin tai myöhemmin ajamaan pois blogistaniasta juuri ahdistelijoiden toimesta), mutta saattaa niitä sekopäitä silti takertua, varsinkin kun olet muutamaa tunnettua blogia pitänyt. Eli jos yhtään tuntuu epämukavalta, niin onhan sinulla oikeus blogi lopettaa, tai pidättää mitä tahansa faktoja lukijoilta. Saathan itseasiassa vaikka valehdella täällä, jos haluat, sinun blogisi tämä on, eikä lukijoiden. Olen oppinut kantapään kautta että itsesuojelu on helkatin tärkeä asia netissä.
tietynlaiset naisbloggaajat tunnutaan yleensä ennemmin tai myöhemmin ajamaan pois blogistaniasta
Mitähän ne tietynlaiset naisbloggaajat ovat? Nuoria, nättejä ja sinkkuja?
Minulla on kyllä ollut niin paljon psykostalkkereita, että Suomesta muuttaminenkin on käynyt mielessä. Tarkoitan tietenkin Eiran ei-ihmistä ja hänen kannattajakuntaansa.
Liput SETA:n bileisiin... Tosta tuli vaikka millaisia mielleyhtymiä päähäni mut antaa nyt olla kuitenkin.
Mitähän ne tietynlaiset naisbloggaajat ovat? Nuoria, nättejä ja sinkkuja?
Useimmiten riittää että on sinkku ja erehtyy mainitsemaan asiasta. Tosin en kyllä näe miksi mikään noista oikeuttaisi ahdistelun. Tai oikeuttaisi edes jatkuvan ehdottelun, blogit kun eivät välttämättä ole mitään deitti-ilmoituksia. Ja niissä tapauksissa kun sattuisivat vaikka olemaankin, on bloggaajalla silloinkin oikeus valita seuransa.
Ja ahdistelijoita toki voi tulla niin miehille kuin naisillekin; veikkaisin että naisille vähän enemmän, mutta se on vain veikkaus. Netissä stalkkereita piisaa ja hulluja on kyllä niin kaikenmoisia ettei mitään rajaa.
Ympäripyöreitä hajaneuvoja:
a. Toisten kanssa oppii olemaan vain olemalla toisten kanssa.
b. Älä koskaan aliarvioi tai ylenkatso etenkään naispuolisia (potentiaalisia) ystäviäsi.
c. Älä koskaan aliarvioi tai ylenkatso ihmisiä, joihin tutustut verkoitse. Älä edes blogin lukijoita.
d. Älä koskaan aliarvioi tai ylenkatso ihmisiä, joihin tutustut verkostoitse: kavereiden kaverit eivät enää ole täysin vieraita.
(sactoph kuulostaa metallibändiltä, jonka laulaja on pieni, hintelä ja erittäin ilkeä-ääninen)
Siis viittasin "epäilyttävällä sakilla" tietenkin vain siihen väkeen, joka välillä heittelee nimettömänä jotain "vitun homo"-tasoisia viisauksia. Ei heitä paljoa ole, jos yhtään, mutta pidätän oikeuden vainoharhaisuuteen. Tuskin tässä seksuaalisen ahdistelijan uhriksi joutuu (sepäs vasta olisikin uutinen), mutta onhan esimerkiksi juuri Panua vastaan käyty sotaa. Hän on tietenkin minua huimasti provosoivampi sanan säilässään, mutta omalla kohdalla näenkin sen mahdollisuuden, että joku voi pitää (ja varmaan pitääkin) minua jotenkin heikkona, jonka oikeaakin elämää joku omaa voimantuntoaan paikkaileva voi häiritä.
Toivottavasti kukaan ei tunne joutuneensa aliarvioiduksi tai ylenkatsotuksi. Jos on, niin syy on tietenkin minun ja onnettoman supliikkini.
Toisten kanssa oppii olemaan vain olemalla toisten kanssa.
Totta. Mutta asiassa on riskinsä: toisten kanssa olemalla voi pahentaa omaa vierautuneisuutta, jos käykin niin ettei osaa olla. Tarkoitan sitä mekanismia, että vaikka sinänsä ei tee toisten mielestä mitään "väärin", niin itse alkaa puntaroimaan asiaa mielessään, lopulta häpeämään ja sitten valtaa halu eristäytyä. Toisaalta, jos ei ole toisten kanssa, niin samahan sillä on saavutettu.
omalla kohdalla näenkin sen mahdollisuuden, että joku voi pitää (ja varmaan pitääkin) minua jotenkin heikkona, jonka oikeaakin elämää joku omaa voimantuntoaan paikkaileva voi häiritä.
Saattaahan pitääkin, mutta nyt pitäisi ottaa se asenne, ettei välitä. Helppohan minun on sanoa kun en enää bloggaa, mutta nyt on ehkä kuitenkin hyvä tilaisuus harjoitella pois turhasta toisten miellyttämisestä. Kyse on sinun blogistasi, älä käytä niin paljoa aikaa lukijoiden miellyttämiseen tai sen miettimiseen. Oma blogi on se paikka missä ei pitäisi tarvita miellyttää ketään muuta kun itseä. Kun et kerran tästä (ymmärtääkseni) mitään maksuakaan saa :P
Ja toisten kanssa tosiaan oppii olemaan vain olemalla toisten kanssa. Ikuinen harjoittelu voi tuntua tylsältä, mutta ehkä se joskus siitä muuttuu. Vieraantumisen tunteesta on aika vaikea päästä eroon, mutta itselläni ainakin se joskus aina helpottaa. Ja uskon ettei se todellakaan välttämättä näy mitenkään muille, vaikka itsestä voikin tuntua tyhmältä.
En tiedä näitkö aikaisemmin, mutta neloselta tulee uusintana dokumentti yhden 26-vuotiaan neitsyen tarinasta:
'"Neitsyyden menettäminen merkitsee minulle astumista miehuuteen ja tunnetta siitä, että olen normaali ja kuten kaikki muutkin." Avoin ja herkkä dokumentti 26-vuotiaan Jamesin henkisestä ja fyysisestä matkasta kokeneiden seksuaaliterapeuttien opastamana Aquarionissa, neljän kuukauden mittaisessa "rakkauden ja johtajuuden" koulussa Amsterdamissa. James kuuluu siihen neljään prosenttiin väestöä, joka on neitsyt vielä saavuttaessaan 25 vuoden iän.'
http://elisa.net/elisatv/tvjaradio/tv/tiedot.tv?t=&s=&id=NEL20090609027
LB: Ulkopuolisuuden tunne kertoo pelosta, joka on ristiriidassa sen kanssa, että haluaa olla toisten seurassa. Häpeä ja eristäytymisen halu ovat koko ajan jossain piilossa odottamassa tilaisuutta päästä niskan päälle. Eikä niitä voi voittaa muutoin kuin todella kommunikoimalla toisten kanssa. Bloggaaminen on sitä.
Anonyymi: Neljä prosenttia kuulostaa aika pieneltä luvulta, ohjelma äärimmäisen kiinnostavalta.
Lähetä kommentti