En varsinaisesti harrasta blogisurffailua enää, sillä suomalaisesta blogiskenestä on kasvanut tympäisevä leviatan, josta ei juurikaan järkevää luettavaa enää löydy kuin sattumalta. Jotenkaan ventovieraiden päiväkirjoista ei jaksa oikein innostua enää. En tälläkään kertaa löytänyt mitään, jota alkaisin seuraamaan, mutta osuipa silti karsastavaan silmääni jostain vakavasta lihassairaudesta kärsivän nuoren miehen blogi. Mies on vähän yli parikymppinen eläkeläinen, ja on ymmärtääkseni tuomittu elämään pyörätuolissa ja jonkinlaisessa hengityslaitteessa. Samaan aikaan minä kehtaankin vaikertaa sekunda-aivoistani, trikundapersoonastani ja luotaantyöntävästä ulkonäöstäni, vaikka niiden vammauttava vaikutus on käytännössä nolla verrattuna siihen, minkä kanssa muut joutuvat elämään. Oikeasti tässä pitäisi kiittää sallimusta siitä, että on lopultakin saanut ihan hyvät kortit - ei täyskättä, mutta eipä tässä ole myöskään mustaa Pekkaa kourassa. Periaatteessa ihan kaikki mahdollisuudet ovat avoinna ja tilaisuudet käytettävänä tyttöystävän löytämistä lukuunottamatta.
Huomenna jos herään, kiitän maailmaa helteistä huolimatta hienosta päivästä ja sen tuomista mahdollisuuksista. Nyt kuitenkin menen häpeämään.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
8 kommenttia:
Välillä sitä moittii itseään siitä, ettei osaa olla tyytyväinen saamastaan. Ihan suhteellisen hyvinhän sitä porskutellaan, kun monilla menee niin paljon huonommin. Mutta jos vertaukseksi ottaa esim. köyhyyden niin sitäkin voidaan arvioida niin absoluuttisen kuin suhteellisen laskentatavan kulmasta. Esim. absoluuttinen köyhyys olisi tuloilla n.0e, mutta suhteellinen köyhyys Suomessa alle 1200e/kk tuloilla. Suhteellinen köyhyys syntyy siitä, että tulot (tai elämän mielekkyyden ja mahdollisuuksien monipuolisuuden aste) jää yksilön viiteryhmää (enemmistöä) pienemmiksi.. että tästä näkökulmasta paitsijäämisen tunne on aivan oikeutettu..
Miten minusta tuntuu siltä, että keksit taas aiheen, jonka avulla pääset tuntemaan suosikkitunnettasi häpeää? Anteeksi, tarkoitukseni ei ole olla tyly. Omat piehtaroimaan kutsuvat suosikkitunteeni eivät ole yhtään sen mairittelevampia: saan kiksejä martyyrileikeistä.
Joo, totta. :)Kuvioon pitäisi ehkä ottaa mukaan myös inhimilliset tarpeet siten, että tarkastella miten hyvin kullakin on mahdollista saada tarpeensa tyydytetyiksi. Erottelu olisi perustarpeet ja lisätarpeet. Nykyisessä yhteiskunnassa ei esimerkiksi pitkälle pötkitä ilman tietokoneita kännyköitä yms. muita härveleitä, joten ne on laskettava perustarpeiksi ja katsottava riittääkö 1200e tai 2500e niiden hankkimiseen ja niiden jatkuvaan ylläpitämiseen. Jollei tuloillaan saa niitä omistukseensa, on köyhä, eikä silloin ole kummoisia mahdollisuuksia tilanteensa parantamiseen. Ei ole mahdollisuutta pääoman kasvattamiseen ja lisätarpeiden tyydyttämiseen.
Myös rakkaus, välittäminen ja hyväksytyksi tuleminen ovat inhimillisiä perustarpeita. Millaiselta nykyään pitää näyttää, millainen habitus tulee omata, millaisia sosiaalisia kykyjä pitää omata, jotta saa perustarpeensa, rakkauden kaipuun tyydytetyksi?
Noh, ajatus on vielä kesken. Enkä oikein tiedä tästä analogiasta, toimiiko se.
Eikun nuo kysymyksethän näemmä nousivatkin jo. No, jätetään ajatukset kypsymään.
No, myönnetään että ehkä vähän liioittelin sen häpeään menemisen kanssa. Olen silti sitä mieltä, että minulla ei pitäisi olla joistain puutteistani huolimatta kovin hirveästi nillitettävää.
Random Avengerin viestistä nouseekin väistämättä kysymys: onko esimerkiksi parisuhde tai sukupuolielämä sellainen perustarve, joka on tyydytettävä tai elää "köyhää" elämää. Jos palstoilta kysyy alemman tason edustajana muilta, niin se ei ole perustarve, mutta jos "normaalit" puhuvat keskenään, niin jää sellainen käsitys että on.
No niinpä. Oikeastaan sinulla on asiat paremmin kuin kauhean monella muulla.
jos kakkoslaatu on sekundaa niin kolmoslaatu on käsittääkseni tertiaa.
Tiesin kielitaitoni olevan neloslaatua, nyyh.
Sanavahvistuksena raffisms.
Lähetä kommentti