Hävennen suotta ennen uutta vuotta

Sain mätäneviin käsiini tieteellissävytteisen tekstin häpeästä. Ongelmistoni pelkistäminen häpeäksi ja sen johdannaisiksi tuskin tekee oikeutta millekään, mutta häpeä kyllä ihan selvästi on osa sitä. Häpeä omasta kehosta tulee ihan ensimmäisenä mieleen. Pidän loppujen lopuksi itsestäni kokonaisuutena sen verran, etten vaihtaisi itseäni johonkuhun toiseen, mutta ruumiini ei kyllä ole kovin monen puupennin väärti. Ehkä jos joskus pääsen visuaalisesta lihavuudesta eroon ja hankittua edes jotain lihaksilta näyttävää, niin asia voi helpottaa, mutta tuskin parantua koskaan. Naama on mitä on, enkä totisesti tiedä miten yhdistäisin sovinnaiset (lue: töihin ja "rivitaloa Espoosta" havittelevaan elämäntyyliin tarvittavat) ja silti sellaiset hiukset, jotka eivät peilistä katsottuna nolota niin kovasti, ja joista ensimmäinen mieleen tuleva sana on homo, sanan yläasteelle jääneessä merkityksessä.

Mutta vähät ulkonäköseikoista. Pahempaa on pidättäytyvyyteni. Itse asiassa kyse on (ainakin merkittäviltä osin) häpeänestojärjestelmästä, joka estää minua tekemästä mitään tavallisuudestani (sijapääte on harkittu) poikkeavaa. En nyt tarkoita pelkkää naisten lähestymistä, vaan monia muihin ihmisiin ja huomatuksi tulemiseen liittyviä asioita - riskinottamista, siis elämistä. Olisi ehkä hyvä pitää mielessä, että ihmiset vaikuttaisivat saattavansa itsensä hyvinkin usein tilaan, jota minä häpeäisin itsessäni, vaikka muiden tekemänä pahimmillanikin saattaisin pitää toiselle sattuneena harmillisena mutta täysin harmittomana tapauksena, eli tuntisin myötätuntoa. Häpeän harmittomia asioita itsessäni, ja sen lisäksi häpeän vielä varmuuden vuoksi asioita, joista en ole varma, häpeäisinkö vai en. Jos olen tänään sanonut jotain tyhmää työkaverille (olen), niin se palaa kummittelemaan. Itse asiassa olen alkanut jopa ikään kuin kouristelemaan jonkun typerän asian palautuessa mieleeni, ja se hieman huolettaa jo. Ikään kuin olisin itse kehittänyt itselleni jonkinlaisen fyysisen reaktion asioihin, joihin ei oikeastaan tarvitsisi reagoida millään tasolla.

Mutta tämä nyt on taas vähän tällaista asioiden ja käsitteiden pyörittelyä, jollaista olen harrastanut jo vuosia ihan tarpeeksi. Toimintaa en ole harrastanut. Katsoin muuten sen neitsytkouludokumentin. Olen nähnyt sen aiemminkin. Ei se nyt edelleenkään pannut oikein kuinkaan, vaikka mikäpä minä olen pannujen puolesta mitään sanomaan. Jotenkin ajatus seksikoulusta jossain Amsterdamissa tuntuu olevan niin todellisuudesta irrallaan - ei sellaista ole kuin kaiken maailman kohudokumenteissa. Mitä informaatiota se meille muille kertoi? Että on olemassa 26-vuotiaita kokemattomia miehiä? Olipa uutinen. Olen jo joitakin päiviä tiennyt, että on jopa 27-vuotiaita melko kokemattomia miehiä. Ihan en kai voi sitä kokemattomimman viittaa itselleni omia - perintöprinssisijoja tyydyn vaan tavoittelemaan.