lauantai 16. toukokuuta 2009

Aktiivisesti tekemättä mitään

Koko päivä meni pääkaupungissa. Kävin jopa niillä olutfestivaaleilla, ja nauratin siellä naista (tosin asiakaspalvelijan ominaisuudessa ollutta, siis työnsä ja vain sen vuoksi myönteisesti reagoinutta). Olen siis ollut tekemättä mitään, joten en ruikuta. Muutoin täysin ennalta-arvattavasti 95 % naisista oli siellä poikaystäviensä kanssa, ja jäljelle jääneestä 5 %:sta 95 % oli taas täysin minun ikäryhmäni ulkopuolella, eli käytännössä reilusti yli 40-vuotiaita. Yksi tyttöporukka siellä kyllä oli, johon kuuluneista yksi sai aikaan biologisen reaktion, mutta tietenkään en tehnyt mitään. Syyt: 1) tyttöporukka, 2) tytöt näyttivät toisaalta, etenkin ryhmänä, kuuluvan vaihtoehtoväkeen, jolloin ei tavalliselta näyttävän nörtin ole lupa edes harkita lähestymistä. Joten se siitä. Paikalliset juomat olivat kyllä hyviä.

7 kommenttia:

http mistress kirjoitti...

Tietysti tytöt ovat aina tapahtumissa ryhmissä - myös silloin jos etsivät seuraa. Porukassa liikkuminen on sosiaalista ja turvallista. Yksin baarissa olevaa naista voidaan epätoivoisena ja/tai helppona. Tyttöporukkaan on kieltämättä huono tulla iskemään, mutta se onkin osatarkoitus.

Ainoita toimivia taktiikoita on varmaan tulla omalla porukalla juttelemaan tai yhteisen tutun kanssa. Tai sitten seuratä sitä jos joku porukasta ottaa fyysistä etäisyyttä muihin. Esim. smalltalk baaritiskillä on aika yleistä.

Lord B. kirjoitti...

Tämä huomioni kiinnittänyt nainen muuten oli hetken yksin baaritiskillä. Mutta ei tullut tietenkään yhtään ajatelleeksi itselleni asettamaani tehtävää, että pitäisi lähestyä pelottavinta naista ihan mistä tekosyystä tahansa. Toiseksi en ole varma, olisiko se ollut sopivaa tapahtuman luonne (ei tavallista ryyppäystä baarissa) huomioon ottaen.

"Tyttöporukkaan on kieltämättä huono tulla iskemään, mutta se onkin osatarkoitus."

Hyvin he tosiaan onnistuvat. Tekisi vähän mieleni taas mieleni narista, mutta annan olla. Ne virrethän nyt on kuultu niin monta kertaa, eikä niistä ennenkään ole ollut kenellekään mitään iloa.

Teppo kirjoitti...

Tästähän muuten sait anyymin kirjoittelijan aikeisempaan blogimerkintääsi kirjoittaman kommentin mukaisen, varsin mainion neutraalin puheenaiheen töihin maanantaille tai miksei myöhemmäksikin ajankohdaksi.

Lord B. kirjoitti...

Teppo, niin sain!

Arawn, en ole ihan varma. Oma harhani on, että nörtinkin olisi kuuluttava vaihtoehtoväkeen ensin, eli oltava nörtti, mutta silti erilainen kuin jonkinlainen keskivertovirtanen. Ruokavalion kasvispainottaminen ei olisi minulle kyllä ongelma, joskin lihasta luopuminen olisi. Tietysti tässä on sekin ongelma, että olen liian lyhyt, mutta se on kokonaan toinen itku.

Pälli kirjoitti...

Vaihtoehtoväki = ...?

Olet liian lyhyt? Mitä tekemistä sillä on minkään kanssa?

Ulalla.

Panu kirjoitti...

Pienikokoisia tyttöjä on maailma pullollaan. Monet ovat sekä nättejä että kilttejä. Tämä ikään kuin vinkkinä.

Lord B. kirjoitti...

Lyhyydelläni viittaan tähän nimenomaiseen tapaukseen. Kyseinen nainen oli ehkä jopa 170-senttinen, eli olisin ollut hänelle joka tapauksessa pikkupoika tai jonkinlainen hassu sirkukseen kuuluva kääpiö.