Kävin eilen eräässä kaupassa. Nuorehko, kaunis nainen saapui luokseni ja kysyi, voisiko hän olla avuksi. Kieltäydyin moninaisin sanakääntein. Positiivista on se, että osasin sanoa jotain muutakin kuin "öh" ja "ei". Negatiivista on se, että se oli kai jonkinlaista paniikkiinmenemistä osaltani. Tiesin kyllä, mitä etsin, ja myyjätär olisi voinut olla avuksi, ja olisin voinut pahantahtoisesti alistaa ja pakottaa hänet sosiaaliseksi sparrauskumppanikseni. En kehdannut jäädä paikalle pidemmäksi aikaa, ja hain marketista huonompaa laatua.
Kävin tänään yhdessä toisessa kaupassa. Nuorehko, kaunis nainen - joskaan ei ihan minun makuuni - tuli juttelemaan. Juttelin kevyesti, ilmaisin toiveeni, kaupat tehtiin. Muistan vielä jotenkin, miltä tämä nainen näyttää, mutta eilistä, joka olisi ollut ulkonäöllisesti makuuni, en muista. Päättelen, että tänään en mennyt paniikkiin.
Avasin ja pidin tänään töissä ovea auki. Pitkäsäärinen blondi, juuri sellainen, jollaisesta kuvittelen useimpien miesten haaveksivan - tai tarkemmin ajatellen, juuri sellainen jollaisesta ATM-diskurssissa vastustajia edustavat naiset kuvittelevat miesten pitävän - paukkasi ovesta ulos. Hän katsoi tuskin päälleni saati sitten vaivautui edes nyökkäämään kiitokseksi. Ei siinä mitään, en minä mitään vaadikaan. Eilen vain avasin täsmälleen samassa tilanteessa oven, ja ulos asteli hyvin naapurintyttömäinen, tummahiuksinen tyttö. Hän hymyili kauniisti, katsoi päälleni ja lausahti ohimennen kiitoksenkin. Blondia en enää tunnistaisi, mutta eilisestä muistan edelleen millaiset hiukset, silmälasit, silmät, punatut huulet, hampaat, millaiset vaatteet hänellä oli. En kehtaa kuvailla tarkemmin, sillä hyvin irrationaalisesti pelkään jonkun tunnistavan.
Olikohan tässä jokin pointti? Muu kuin tietenkin se, että tämän päiväisen jälkeen melkein toivoin, että voisin näyttää syyn, mikseivät ne rinnakkaat ja pitkäsääriset blondit millään voita tavallisia, epätäydellisiä naapurintyttöjä. Tyypillinen vastustaja tietenkin keksii väittää, että palvelualttius voittaa vahvat ja upeat voimanaiset, jotka eivät miehiä mielistele. He ovat tietysti väärässä. Ystävällinen hymy ja toisen huomiointi ovat suurempia valtteja. Niistä tietää, että toinen voi olla jopa mukava ihminen, jonka kanssa on mukava olla sen sijaan että saisi koko ajan olla varuillaan oikkujen ja emotionaalisen kiristyksen vuoksi. Tietenkään mistään, mitä tänään ja eilen näin ja koin, ei voi päätellä toisen ihmisen todellisesta luonteesta mitään. Puhun vain ensivaikutelmista.
(muutaman) Päivän saldo:
+ Kuntoprojektini on vaihteeksi ottanut taas tulta alleen, kiitos erään ystävällisen kommentaattorin. Lähiviikot tietysti näyttävät, miten tässä taas käy.
+ Töissä huomaan taas, miten puhelinkammoni on hellittänyt, ja miten pystyn selittämään asioita onnistuneesti niitä kysyville. Ammattiosaaminen nostaa itsetuntoa. Töissä huomaan myös, että small talk -taitoni ovat paranemaan päin. Tosin harmillisen hitaasti, enkä vielä kehuisi. Ongelma on ehkä se, että kynnän melko tuttuja polkuja puhuessa, ja toisto häiritsee ainakin minua. Ei pitäisi kyse kuitenkaan olla siitä, ettenkö pystyisi keksimään jotain oivaltavampaakin välillä.
- Panikoin edelleen vähän tyttöjen seurassa. Kaupan tapaus ei ole viime päiviltä ainoa kerta. En ymmärrä, mitä onnistun pelkäämään.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
15 kommenttia:
Tsemppiä kuntoprojektin kanssa! Kyllä se siitä vähitellen.
Kirjoituksistasi huomaa, että ainakin sinulle on jonkin verran selvinnyt se, millaisista naisista/tytöistä pidät ja millaiset taas eivät sinua sytytä. Sekin on jo hienoa, että on sen verran itsetuntemusta ja itsetuntoa, että tietää, ettei välttämättä pidä ihan kaikista ja kaikenlaisista.
Naisena sanoisin, että yleensä kyllä naiset laittavat merkille kohteliaan käytöksen, ovien availun yms piirteet ihan ventovieraissa ihmisissä. Se on sitten eri asia, muistaako sitä enää jälkeenpäin, miltä oven avaaja näytti, mutta kyllä sellaisen ainakin siinä tilanteessa pistää merkille. Ei kannata välittää tuollaisista nirppanokista kuin se blondi!
Minusta on hienoa, että seuraat edistymistäsi noilla plussilla ja miinuksilla. Pitäisi itsekin. Varmasti kannustaa etenemään!
Chi, en ihan ole varma makuasioistani. Ulkonäkö on tietenkin yksi asia (ja toisaalta vain yksi asia), enkä ole varma, onko siinäkään mitään johdonmukaista linjaa. Se, millaisesta ihmisestä todella pitäisin niin paljon, että haluaisin jotain läheisempää, on edelleen mysteeri. Voin tietysti sanoa, että "mukava ja kiva" ja muuta sellaista, mutta mikään ei oikein tarkoita mitään. Yhtä hyvin voisi sanoa, että "tykkään sellaisista ihmisistä, joista tykkään". Tähän asiaan varmasti palataan.
Arawn, en ole varsinaisesti kannustavia vaikutuksia havainnut vielä. Plussien listaamiselle oli kyllä sellainen peruste, että haluaisin selvittää, voiko niillä pitkän ajan myötä manata samalla tavalla jonkinlaisen pysyvän mielentilan kuin ATM-meuhkaamisella. Tosin pelkät plussat eivät riitä tähän, mutta olkoot ne yksi keino. Miinuksilla taas on vähän asiallisempi funktio jonkinlaisina ohjaavina huomioina. Ne on siis tarkoitettu vähän eri asiaksi kuin ATM-diskurssin itselatistus ja marttyyrileikit, ja ehkä niitä voisi siten ajatella kannustaviksikin.
Haluaisin mielelläni kirjoittaa jotain mietitympää, mutta pakko jo päästä nukkumaan. Siksi sanon nyt vain lyhyesti, että tuo naapurintyttöjuttu teki minut, naapurintytön näköisen tosi iloiseksi. Kiitos siitä! :)
Ja muutenkin kiva lukea tätä vähän uudenlaista ajatuksenvirtaa.
"...olisin voinut pahantahtoisesti alistaa ja pakottaa hänet sosiaaliseksi sparrauskumppanikseni."
Olemme ratkaisevien asioiden äärellä tässä. Tiedän, että tuossa on kyse siitäkin, mitä nimität ironiaksi, mutta väitän, että se todellisuudessa kielii ihan aidosta pelostasi (josta muistaakseni olet kirjoittanutkin), eli ettei se pohjimmiltaan ole ironiaa.
Se, että olisit tuossa tarttunut tilaisuuteen pelkästään sosiaalisia taitojasi koetellaksesi tai hioaksesi, olisi minun mielestäni ollut pelkästään positiivisella tavalla rohkeaa. Siinä ei olisi ollut mitään likaista, kieroa, härskiä tai lipevää, jollei sitten ajatella näitä adjektiiveja positiivisina silloin, kun kyse on näin lievästä. Itse asiassa niin ainakin minä teenkin.
Typerää leimata blondit ja isorintaiset. Itse olen tällainen ihan luonnostaan ja olen saanut kuulla elämäni aikana monenlaista herjaa ulkomuotooni liittyen. Jo yläasteella kiusattiin mahdottomasti isohkoista rinnoista ja pyöreästä pepusta. Työelämässä taas olen huomannut blondiksi ilkeästi haukkumisen aikuisten ihmisten parissa. Saan edelleen asiatonta kommentointia ulkoisesta olemuksestani mm. ulkona, baarissa jne. En olisi sen parempi ihminen tummana ja pienirintaisena. Stereotypiat ovat persiistä!
On turha edellyttää itseltään johdonmukaisuutta siinä, millaisista naisista pitää. Olisihan lopulta tylsää syttyä pelkästään siitä, että toinen sopii valmiiseen mielikuvaan. Tärkeintä on, että rohkenee tykätä oman tykästymisensä kohteista omalla tavallaan eikä yritä väkisin tykätä siitä, mikä käskee ihailemaan itseään.
(O By Nature, hartahasti toivon, ettet kokisi kenenkään täällä ruumiinmuotoasi herjanneen. Tuskin itse Lordikaan rintavuutta säikähti tai vaaleutta [pyöriäispepusta puhumattakaan] vaan pikemminkin laittautuneisuutta ja pitkiä sääriä [koroilla korotettuja kenties], joilla naapurintytöt erottuvat naapurinsa tytöistä.)
pedanterian nimissä: erottuvat -> erottautuvat
Taisin valita sanani jossain kohdassa huonosti, mutta toisaalta mainitsin erikseen, etten voi päätellä edes näistä kahdesta yksilöstä juuri mitään sen perusteella. Sillä, etteivät pitkäsääriset blondit voita naapurintyttöjä, tarkoitin tietysti vain sitä, että pidän naapurintytöistä keskimäärin vain enemmän.
Ja tässäkin paino sanalla "keskimäärin". Olen samaa mieltä Timon kanssa johdonmukaisuuden edellyttämisestä tässä asiassa. Toisaalta, onko se "tylsää" syttyä johdonmukaisesti tietynlaisista ihmisistä? Olennaistahan on syttyminen, ei se, pystyykö ennakoimaan sytyttäjänsä.
Jani, lainaamasi kohta on juuri sellaista kielenkäyttöä, jota olen viime aikoina pyrkinyt tietoisesti välttämään, ja silti se luikahti tuohon. Ilman muuta menin kohtalokkaalla hetkellä paniikkiin, ja pelkäsin. Alistelu ja pakottelu on vain asian rationalisointia tai lekkeriksi lyömistä, ettei tarvitsisi kohdata jotain. En kuitenkaan edelleenkään ymmärrä, mitä pelkään - mikä on se pohjimmainen syy, että kiemurtelin ulos tilanteesta.
Toinen vihjaamani samanlainen tilanne oli, kun töissä esiteltiin uutta, toisen osaston työntekijää. Nuori, kaunis nainen, luulisin - en nähnyt häntä kunnolla, sillä tein tietoisen väistöliikkeen, että saapuisin 5 sekuntia liian myöhään työpisteelleni ja nimenomaan väärästä suunnasta, että hän olisi ehtinyt kulkea jo työpisteeni ohi. Kyseessä oli kyllä tilapäinen häiriötila, sillä olen kyllä ennenkin ollut samanlaisessa tilanteessa ilman mitään estoja.
Typerää leimata blondit ja isorintaiset. Itse olen tällainen ihan luonnostaan ja olen saanut kuulla elämäni aikana monenlaista herjaa ulkomuotooni liittyen. Jo yläasteella kiusattiin mahdottomasti isohkoista rinnoista ja pyöreästä pepusta. Työelämässä taas olen huomannut blondiksi ilkeästi haukkumisen aikuisten ihmisten parissa. Saan edelleen asiatonta kommentointia ulkoisesta olemuksestani mm. ulkona, baarissa jne.Sittenhän sinä varmastikin otat mieheksesi kiltin ATM:n, joka vain pitää ovea auki ja hymyilee ujosti, ja on kiitollinen siitä että hymyilet ystävällisesti vastaukseksi. Vai mitä? ;)
Mikä niissä pitkissä säärissä on joka naisissa näyttää miehiä viehättävän..? Minen tajua vaikka mies olenkin...
En kyllä minäkään. Oma mielenkiintoni suuntautuu enemmän tuohon maitotaloudelliseen puoleen, jos nyt fetissejä lähdetään etsimään.
Ilman muuta menin kohtalokkaalla hetkellä paniikkiin, ja pelkäsin. Alistelu ja pakottelu on vain asian rationalisointia tai lekkeriksi lyömistä, ettei tarvitsisi kohdata jotain. En kuitenkaan edelleenkään ymmärrä, mitä pelkään - mikä on se pohjimmainen syy, että kiemurtelin ulos tilanteesta.En sano että minulla olisi tähän valmista vastausta. Tämä on kuitenkin mielestäni tärkeä kysymys. Olen itsekin monesti pelästynyt ja perääntynyt tilanteesta, vaikka eihän siinä pelästymisessä jälkeenpäin ajatellen mitään järkeä ollut.
Tosin, onko fobioissa koskaan mitään järkeä? Taustalla on ehkä ollut alun perin jokin järkevä syy, mutta pelosta on kasvanut itseään ruokkiva mörkö, joka ei ole missään suhteessa todellisuuteen.
"Sittenhän sinä varmastikin otat mieheksesi kiltin ATM:n, joka vain pitää ovea auki ja hymyilee ujosti, ja on kiitollinen siitä että hymyilet ystävällisesti vastaukseksi. Vai mitä? ;)"
Vastaus Panulle:
En ole ottamassa miehekseni ainakaan toistaiseksi ketään, en ATM:ää, YTM:ää tai KTM:ääkään, koska viihdyn hyvin sinkkuna, enkä usko, että parisuhde tekisi minusta yhtään tämän tyytyväisempää elämään. Olen onnellinen yksin. Yleisen mielipiteen mukaan kai olen friikki, koska parisuhde on tässä yhteiskunnassa perheen ohella ainut hyväksytty yksikkö. Sinkkuja aina pidetään jotenkin vajavaisina, vaikka yksin oleminen olisi täysin oma päätös.
Lord, syttyminen on tietenkin erinomaista. Koetin vain varoittaa liiallisen rationalisaation, itsereflektion ja ennalta määrittelyn vaaroista. Empirismi ottaa ja määrää, kun on kyse ihmissuhteista eli suhteista toisiin ihmisiin.
Panu, ei kai tarvitse muistuttaa, että "fetissi" on lyhenne siinä missä feminat... tai siis "femisoija", lyhyempi vain.
Lähetä kommentti