Olen päätynyt siihen johtopäätökseen, että taidat haluta olla yksin. Aina kun joku ehdottaa jotakin, keksit jonkun tekosyyn miksi se ei voisi toimia. Totuus on, että mikä tahansa noista neuvoista toimii, kunhan siihen lähtee täysillä mukaan eikä käsijarru pohjassa. Luulen, että ATM:yys on sinulle tuttu ja turvallinen identiteetti, josta et halua luopua.
Nythän on niin, että olen tässäkin blogissa jo aiemmin kirjoittanut, etten voi olla varma, haluanko ylipäätään minkäänlaista suhdetta. Aiempia blogeja pidemmät tauot merkintöjen välillä johtuvat nimenomaan siitä, että suurimman osan ajasta en oikein piittaa tästä nimenomaisesta elämästäni puuttuvasta asiasta. Juurikin sen lyhyeksi jäänyt suhteeni opetti minulle. Itseasiassahan se nimittäin olin minä, joka teki aloitteen suhteen alasajossa. Syy siihen oli se, että koin oloni epämukavaksi siitä huolimatta, että tielleni osui harvinaislaatuinen nainen, johon minulla ei ollut mitään syytä olla rakastumatta. Aina ei kuitenkaan voi ihastua, vaikka periaatteessa mikään ei ole vinossa.
ATM-selitysten (olen homo, tunnekuollut ja muuta sellaista) olen miettinyt vakavastiotettaviakin selityksiä, joista yksi on se, että "kemiat" eivät kohdanneet - miten sen nyt sitten haluaa ymmärtää - ja toinen on se, että en ole valmis suhteeseen eli haluankin pohjimmiltani olla yksin. Tuo valmius-selitys tuli mieleeni, kun luin Näkymättömän Tytön löytäneen seurustelukumppanin (hän on ollut kitsas yksityiskohdissa, mutta potentiaalisesta kumppanista varmaan puhutaan kuitenkin), ja hänhän on aiemmin kertonut tai antanut ymmärtää olleensa jotenkin epävalmis suhteeseen.
Selitys on tietenkin omalla kohdallani silkka paniikkiselitys - se ikäänkuin jättää pienen, turhan toiveen siitä että voisin joskus olla jollekin edes välttävä poikaystävä, ja että voisin joskus vielä tuntea jotain.
En joka tapauksessa pohjimmiltani koe olevani haluton kokeilemaan uusia asioita. Mielestäni olen kokeillutkin monia asioita - toinen asia tietenkin, että kuljenko käsijarru päällä. Mutta nettideittejähän olen kokeillut useaan otteeseen ja aina yhtä laihoin tuloksin. Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen ehkä saanut neljä tai viisi vastausta yhteensä, ja kaksi vastaajaa olen tavannut. Yhdenkään kanssa homma ei toiminut niin pitkälle, että olisimme edes vahingossa koskettaneet toisiamme.
Chateissa ja IRCissä olen aikoinani notkunut tuntikaupoilla, mutta olen saanut niiden kautta vain muutaman vain-kaverin (joista olen tietenkin myös kiitollinen). Työelämään siirryttyä olen joutunut rajoittamaan sosiaalisen elämäni paljolti tietokoneen ulkopuolelle, vaikka muutamalle foorumille olen välillä kirjoitellutkin ja Facebookissa olen hoitanut muutamia etätuttavuuksia. Tässä blogissa en tietenkään tuo itsestäni ollenkaan kaikkia puolia esiin, ja vaikuttanen jonkin verran elämättömämmältä kuin tosiasiassa olen (ei sillä että kehumista olisi). Työpaikan juhlissakin juon vain oman työporukan tyyppien kanssa, vaikka firman juhlista aina puheissa puhutaan kaikenlaista.
Ei kuitenkaan voi kieltää, etteikö suhtautumiseni hyviinkin ehdotuksiin olisi vähän pessimistinen ja vetäytyvä. Periaatteessa minua kuitenkin kiinnostaa edellisessäkin merkinnässä ehdotetut ehdotukset. En ihan varma ole, mitä applikaatiota Facebookissa on, mutta katsotaan. Eurosinkutkin, vaikka onkin sinkkukerho, voisi olla kokeilemisen arvoinen juttu. Jos innostun kokeilemaan, en kuitenkaan kerro siitä täällä ennen kuin on selvää, ettei oikean elämän persoonaani voi yhdistää tähän.
13 kommenttia:
Aiempia blogeja pidemmät tauot merkintöjen välillä johtuvat nimenomaan siitä, että suurimman osan ajasta en oikein piittaa tästä nimenomaisesta elämästäni puuttuvasta asiasta. Juurikin sen lyhyeksi jäänyt suhteeni opetti minulle. Itseasiassahan se nimittäin olin minä, joka teki aloitteen suhteen alasajossa. Syy siihen oli se, että koin oloni epämukavaksi siitä huolimatta, että tielleni osui harvinaislaatuinen nainen, johon minulla ei ollut mitään syytä olla rakastumatta. Aina ei kuitenkaan voi ihastua, vaikka periaatteessa mikään ei ole vinossa.
Ei se rakastuminen niin tärkeää ole. Se on tärkeää, onko tämän ihmisen kanssa mukava olla ja voiko hänen kanssaan puhua kaikesta niin luontevasti että sukupuoliyhdyntäkin onnistuu. Jo tältä pohjalta kannattaa tapailla. Intohimoinen rakkaus on ylimainostettua ja tämäntyyppinen tutustuminen suotavaa.
Olen tavallaan Panun kanssa samaa mieltä. Ja tavallaan en.
Siitä olen ehdottoman samaa mieltä, että kestävän ja molempia osapuolia tyydyttävän parisuhteen perusta on juurikin se, että voi olla pelkäämättä ja häpeämättä oma itsensä, tulla nähdyksi sellaisena kuin on ja tämän takia tai lisäksi pystyy puhumaan riitävän avoimesti ja rehellisesti asioista.
Samoilla linjoilla olen siinäkin, että järjen käyttö on enemmän kuin sallittua - joskin, kuten äitini viisaasti sanoo, "pitää siitä toisesta vähän tykätäkin". :)
Romanttinen rakkaus on kuitenkin kohonnut uppoavassa lännessä lähes jumaliseen asemaan, ja tätä usein todellisuuspakoista kuvaa toistavat kirjat, lehdet, laulut ja elokuvat kerta toisensa perään. Eivätkä vain ne, joiden eteen lisätään määre "romanttinen".
Tästä huolimatta, näin luulen, lähes jokainen kaipaa suhteeseensa myös ripausta taikaa - osin siksi, että parisuhteen tarkoitus moderneissa yhteiskunnissa ei ole mitään muuta kuin olla parisuhde. Se ei ole ensi- eikä edes toissaijaisesti elinkeino, työtoveruutta, sosiaaliturvaa tai suvunjatkamista varten, kuten vielä maatalousyhteiskunnissa, joissa harvemmin jaksettiin edes ajatella romanttista rakkautta; niin fyysisen työn täyteistä useimpien elämä oli. Osin taas taiankaipuun taustalla on ihmisen olemus, luulen.
Tietysti kyse on (modernissa) siitäkin, mitä itse kukin suhteelta haluaa. Jos ei pysty elämään kuin romanssissa, ei voi myöskään odottaa kovin pitkiä parisuhteita, sillä rakastumiseksi nimitetty mielenhäiriö kestää korkeintaan seitsemän vuotta. Rakastuminen voi johtaa pitkäänkin suhteeseen, mutta ei ilman Panun muotoilemia elementtejä. Rakastumisen täytyy muuttua rakastamiseksi...
Osa taikaa onkin tässä: "Toimi, niin kuin rakastaisit, ja alat rakastaa."
Olen se anonyymi joka lähetti kommentin.
Et sinä ole nettitreffailua oikeasti kokeillut. Olet teeskennellyt kokeilevasi, jotta pääsisit valittamaan tänne kuinka sekään ei onnistunut.
Kokeilin vastikään itse laittaa miehenä ilmoituksen. En kertonut itsestäni mitään, listasin vain haluamani ominaisuuksia naiselta. Ilmoitukseni poikkesi valtavirrasta. Yhtään vastausta ole tullut, mutta melkein jokainen nainen vastasi lähettämääni viestiin.
Tiedät, että naiset saavat monin verroin enemmän vastauksia. Tiedätkö mistä se johtuu? Meidän kulttuurissamme miehet lähestyvät ja naiset valikoivat. Täsmälleen sama pätee treffisaiteillakin. Ei se ole mitään nettitreffailua että mies laittaa ilmoituksen ja odottaa, että joku vastaisi.
Ja miehen pitää lähettää paljon vastauksia, että joku naisista vastaa. Se voi tökkiä jostain ihan pienestäkin. Ei kannata asettaa toivoaan ennenkuin useampia viestejä on vaihdettu.
Sinä osaat kirjoittaa, sen näkee blogistasi. Alussa voi olla vähän tahmeaa, mutta kun jaksat sitkeästi yrittää, niin kyllä niitä vastauksia vastauksiin alkaa tulla.
Lisäksi sinulla on sen verran vähän parisuhdekokemuksia, että kaikki tuo puheesi siitä mistä pidät ja mistä et pidä ja mitä haluaisit on täysin tyhjää. Et sinä voi sitä tietää ennen kokemusta. Ja kokemusta ei saa jos etukäteen muka tietää mitä haluaa.
Hanki ensimmäisenä vähän kokemusta. Ei se satu!
Taidan olla Panun kanssa vähän eri mieltä siitä rakkauden tärkeydestä. Pällillä oli hyvä kommentti tuo "lähes jokainen kaipaa suhteeseensa myös ripausta taikaa". Niin se vain on.
Luulisin, että kovin usein tai ainakaan kovin pitkään ei toimi suhde, joka perustuu pelkälle kaveruudelle tai mukavalle yhdessäololle. Eikä myöskään suhde, joka perustuu pelkälle seksille. Toisaalta suhde, jossa on rakkautta yllin kyllin, mutta jossa ei ole seksiä, saattaa olla ihan yhtä tuhoon tuomittu.
Niin ehkä siinä sitten pitäisi olla sitä kaikkea sopivassa ja mukavassa tasapainossa, että suhde voisi hyvin ja tekisi molemmat osapuolet onnellisiksi. Kultainen keskitie?
Näin naisena veikkaisin, että naiselle taas se rakkaudentarve on kuitenkin suurempi kuin seksin tarve. Vaikea tietysti puhua kaikkien naisten puolesta... Kauhean vaikea silti kuvitella, että suhde, jossa ei ole rakkautta, mutta jossa muuten viihdytään yhdessä ja harrastetaan seksiä olisi naisen kannalta kovinkaan antoisa. Ehkä hetken huvia kyllä, mutta tuskin se kovin kauaa kestäisi. Siltä se ainakin näyttää, kun ympärilleen katselee...
Minä taas olen ehkä hiukan samaa mieltä kuin tuo anonyymi. En nyt niin treffailusta osaa sanoa, mutta ehkä sen suhteen, että kenties et Lordi niin haluakaan erkaantua nykyisestä identiteetistäsi AT-miehenä, joka ei kenellekään kelpaa.
Tämä nyt on tietysti pohdintaa vain oman itseni kannalta, mutta heitänpä silti kehiin. Olen pohdiskellut pitkään omaa tilannettani tutustumis- ja ystävystysmisvaikeuksissa ja ulkopuolisena olemisessa ja alkanut havaita, että vaikka tavallaan haluaisinkin tutustua uusiin ihmisiin ja olla osa joukkoa, sabotoin tahallani kaikki sen suuntaiset yritykseni - eli toisaalta en halua. Puolustan aika tiukasti ulkopuolisen rooliani, jos joku uskaltaa sen kyseenalaistaa ja jos joku yrittää vetää minua sisäryhmään, pakenen heti. Epäilen kaikkia naispuolisia, jotka osoittavat kiinnostusta kaveruuteen kanssani, ignoroin heitä, en pidä heihin yhteyttä. Ja niin päin pois.
Se on jonkinlaista kissan hännän vetoa itsensä kanssa; toisaalta kaipaa jotain, mutta toisaalta se pelottaa ja siksi torpedoi ihan itse kaikki mahdollisuutensa saavuttaa kaipuunsa kohteen.
Hassua.
No, ehkä et kuitenkaan ole kuin minä. Onhan se mahdollista. Mutta eikö kaikki uusi ja tuntematon ole aina vähän pelottavaa, vähintään? Vaikka oma asema joskus surettaa, se on ainakin tuttu ja turvallinen, tietää, miten olla ja toimia. Toisin toimiminen ja oleminen on raskasta, joten sitä välttelee. Näin minä ainakin teen...
lähes jokainen kaipaa suhteeseensa myös ripausta taikaa
Kaikella kunnioituksella: minusta siinä on ihan riittävästi taikaa, että se jaksaa tulla Pohjanmaalta asti aina tänne takaisin.
Ne romanttiset rakastumiset tekivät aina helvetin kipeää ja pilasivat elämän vuosikausiksi. Tämä nykyinen meininki on paljon parempaa.
Panu, en tarkoittanut arvostella. Jos suhteenne tyydyttää teitä molempia, niin se on hyvä!
Tarkoitin tuolla taialla jotakin seuraavaa... Useimmat ehkä tietävät tunteen, kun tykkäävät jostain ihmisestä kovasti ystävänä, mutta eivät voisi kuvitellakaan itseään parisuhteeseen tuon ihmisen kanssa. Tämä on suhde, jossa ei ole taikaa.
Taialla siis tarkoitin jonkinlaista vetoa toista ihmistä kohtaan - se on sitten aivan eri asia kuinka paljon itse kukin sitä taikaa suhteeseensa haluaa.
Romantiikasta yleensä olen muistaakseni kommentoinut joskus aiemmin täällä jossain, joten en nyt rupea sitä kovin pitkästi kertaamaan, mutta: ainakin itse kaipaan romantiikkaa aina välillä, eikä se tarkoita mitään tajuntaa räjäyttäviä kokemuksia, vaan jotain hyvin yksinkertaista. Vaikka yksi ruusu aivan yllättäen, kortti, tekstiviesti kesken päivää - joku pieni teko, joka kertoo, että välitän, rakastan, olet ihana ja haluttava. Romantiikka on siitä hassu taiteenlaji, että tekijältä se vaatii vaivaa ja kohteelle se tuottaa iloa... Mikä ei ehkä romantiikasta ensiksi tulisi mieleen.
Mutta kuten sanottua, oleellista on se, että molemmat osapuolet ovat tyytyväisiä. Ja tuota edellä kuvattua romantiikkaa, jolla suhteeseen voi tuoda taikaa, sitähän voi olla sellaisessakin suhteessa, joka ei ole alkanut kuolettavasta rakastumisesta.
Onpa apeaa luettavaa, kun arkki-ATM myöntää, ettei suhteet todella kelpaakaan, yksin on parempi... Jos Höglund saa haukkua Hännikäistä feikiksi, niin ehkä minä saan haukkua Lord Boredomia sellaiseksi myös. :/
No, eipä minulla olekaan hirveämmin kommentoitavaa itse asiaan. Tulkitsen Panun näkemystä niin, että rakastavaan suhteeseen johtavan tutustumisen edellytyksenä ei ole intohimoinen rakastuminen, mutta että tämä ei sulje pois Pällin ja Chin peräänkuuluttamaa taikaa. Tällöin olisin sopivasti samaa mieltä kaikkien kolmen kanssa. Muutenkin on hirveän vaikea kuvitella että monikaan (ja varsinkaan minä) pystyisi aiheuttamaan "sukat pyörivät ensi silmäyksellä"-tyyppistä hullaantumista - vai miksi muuten monet edes vaivautuisivat väittämään, että kaveripohjalta tutustuessa syntyy hyviä suhteita. Mitä kaveripohjaa se olisi, jos viisarit ovat värähdelleet kuin seismografit supertulivuorenpurkauksessa ja alushousut kärsineet pysyviä kosteusvaurioita heti kättelyssä.
Hitaammassa aloituksessa on kuitenkin se ongelma, jonka kohtasin itse: miten kauan pitää odottaa sitä, että toisen kanssa haluaa olla jotain muuta kuin vaan-kaveri? Olen kai kysynyt tätä ennenkin tässä blogissa.
Ja sitten anonyymille ja Arawnille:
AT-miehen arki on kyllä mukavaa ja turvallista, ja siksi sitä miettii kuitenkin useamman kerran, ennen kuin antaa sen pois ja antautuu vaaralle. En oikein tiedä, johtaako pitkittynyt poikamieselämä haluttomuuteen muuttaa asioita, vai tekeekö se vain krantummaksi. Kokemuksia olisi tietysti hyvä olla, jotta tietäisi paremmin, mutta luulen, että tässä vaiheessa pitäisi pystyä suhtautumaan tunteettomasti asiaan jos haluaa vain kokeilla, että pitäisikö tällaisesta. Se olisi pitänyt tehdä nuorempana. Mutta nyt taas keksin selityksiä, miksen voisi muka tehdä mitään.
Myönnetään, että olen vastannut naisten treffi-ilmoituksiin tasan nolla kertaa. Niissä kaikissa on se vika, että minut suljetaan pois jollain. Yleisin kriteeri on se, että olen edelleen liian lihava. Tai sitten vaaditaan komeaa miestä tai vähintäänkin sellaista korostetun ulospäinsuuntautunutta miestä. Lupaan kuitenkin pyhästi viimeinkin kokeilevani sitä vaikka ihan vain sen takia, että pääsisin tänne valittamaan :-D
tympeäNörttö, en sano, etteivätkö suhteet kelpaisi tai ettenkö haaveilisi sellaisesta - jos en antaisi niille mitään arvoa, tuskin vaivautuisin pitämään alemman tason blogiakaan. Sanon vain, että en voi olla täysin varma, ettenkö pohjimmiltani haluaisi kuitenkin olla yksin, että muutama hyvä kaveri, työpaikan sosialisointi ja Internet riittävät lopulta kattamaan kaikki sosiaaliset tarpeet.
Lordi: Luulen, että kyse ei ehkä ole poikamieselämästä per se vaan siitä, että suurin osa meistä mielellään viihtyy tutuissa ympyröissä - olivat ne mitkä hyvänsä. JOpa vahingollisissa ympyröissä saatetaan pitäytyä, jos ne ovat tutut. (En tarkoita, että sinun ovat - tämä vain esimerkkinä siitä, kuinka vahva se tendenssi on.)
Ainakin omassa elämässäni huomaan tämän. Haluaisin tehdä vaikka mitä ja ystävystyä naisten kanssa, mutta selkeästi itse jatkuvasti sabotoin näitä tavoitteita - ihan vain sen vuoksi, että on kiva möllöttää tutusti sohvalla vaikeroimassa, ettei kukaan tykkää.
Noissa poikamiesjutuissa kai kynnys kuitenkin ajan myötä kasvaa koko ajan. Ilmeisesti ei (enää?) haluta sellaista sekoilua vaan pitäisi sitten löytää se sopiva puoliso suurin piirtein ensimmäiseksi, ainakin joksikin aikaa sopiva puoliso.
En sitten tiedä, miksi tunteettomuus olisi sellaisen "kokeilukauden" edellytys. Useimmat meistä, jotka ovat kokeilleet, eivät olleet mitenkään tunteettomia ja me maksoimme siitä tietysti kipuna ja kyyneleinä. Jos pelkää kipua ja kyyneleitä kovasti, se tietysti estää kokeilua, vaikka kokeilu saattaisi olla yksi keino myöhemmin löytää se pysyvämpi puoliso. Ehkä.
Minun kohdallani ei voi varmaan varsinaisesta seurustelusta puhua mutta olen päässyt lähemmäksi sitä kuin koskaan. Voi olla etten ollut aikaisemmin valmis, treffit ovat yleensä enemmänkin ahdistaneet mutta tämä pieni kokemukseni on osoittanut että niin ei ole pakko olla, että yhdessäolo voi tuntua oikeasti helpolta ja hyvältä ja toisen kanssa voisi olla paljon enemmän kuin on mahdollista, olin ajatellut etten halua lähempää kanssakäymistä jos niin ei ole mutta en uskonut oikeasti siihen omalla kohdallani. Se auttoi että olen tuntenut toisen useamman vuoden ja tiesin ettei hän ole ehkä kirvesmurhaaja tai muu sellainen. Ja olen oikeastaan iloinen etten aloittanut tätä treffailun opettelemista nuorempana, olen nykyään aika paljon vähemmän neuroottinen ja estynyt ja ujo kuin parikin vuotta sitten.
Olette te kyllä kanssa yksiä... minä jopa olen vastannut tyttöjen ilmoituksiin, kymmenille tytöille, saamatta koskaan vastakaikua. Omiin ilmoituksiini on vuosien saatossa vastattu muutama kerta, kourallisen määrän tyttöjä tapasin treffeillä myös livenä. Vaan eihän mikään ikinä natsaa. Enkä itse edes odota mitään superromanssia tai mitään muutakaan - olen sen verran yksinäinen että about kaikki kelpaisi. Mutta ehkä olen sitten friikki myös AT-miesten joukossa, sillä tuo, mitä LB kuvailee omasta tilanteestaan, on tuttu myös monien muiden tarinoista, eritoten paatuneiden nörttien: heille riittää ne vitun pelikonsolit ja Internet.
Muistan kun samoista syistä joskus kyllästyin, enkä enää kutsunut itseäni nörtiksi, sillä huomasin, etten ollutkaan samanlainen kuin muut, en välittänytkään samoin painottein tietotekniikasta ja siitä niiden ympärillä pyörivästä elämäntyylistä. Pitäisiköhän nyt myös lopettaa itseni kutsuminen AT-mieheksi sitten, jos LB-tyyppinen määritelmä sille on, ettei oikeasti edes haluta suhteita, ja se myönnetään lopulta myös. Tai vähintään että ne ovat "liian vaivalloisia", mitä vittua se sitten tarkoittaakaan. :/
Arawn, tiedän tuon tunteen ja se on ihan tunnettu psykologinen fakta, että näin on. Asioiden muuttaminen (vaikka tietäisi, että ne muuttuvat parempaan suuntaan) vaatii aina työtä, ja varsinkin kun on kyse ihmissuhteista, lopputulos on aina epävarma - kyseessä on siis riskinotto. Tuttu helvetti on turvallisempi kuin tuntematon taivas.
LB, en uskonut, että on mahdollista rakastua ensi silmäyksellä, ennen kuin se tapahtui itselleni. Nyt kun siitä on jo kulunut aikaa, olen iloinen siitä, että en lähtenyt seuraamaan sen tunteet viitoittamaa tietä. Vaikka se olikin hieno kokemus...
Tämä liittoni taasen on lähtenyt siitä kaveripohjalta, vieläpä niin, että silloin kun toinen jo kertoi ihastuksestaan ja myöhemmin rakastumisestaan, en pystynyt vastaamaan noihin tunteisiin. Enkä voinut sanoa ensimmäiseen puoleen vuoteen, kun seurusteltiin, että rakastaisin häntä - ei tuntunut oikealta sanoa niin, olin vain ihastunut. (Rakastaminen merkitsee minulle niin vahvaa sitoutumista, että sitä sanaa ei tiputella ympäriinsä miten sattuu.) Ja tästä kaikesta huolimatta uskon, että tämä liitto on parasta, mitä koskaan olisi voinut tulla. :) <3
Mutta tuo kysymyksesi on vaikea. En osaa sanoa siihen oikein mitään.
Lähetä kommentti