Eilen oli pitkästä aikaa taas sellainen päivä, että olisi tehnyt mieli huutaa maailmalle, että pitäköön tunkkinsa. Vaikkei minulla edelleenkään ole mitään muiden onnellisuutta vastaan, niin kyllä sitä rintaa taas puristaa kun vaikuttaisi siltä, että aivan kaikilla muilla on jonkinlaista liikehdintää parisuhderintamalla. Itselläni oli tiedossa jälleen yksi viikonloppu neljän seinän sisällä. Siihen oli kyllä ihan hyviä syitäkin, mutta vähänpä ne lämmittivät. Miten ihmeessä ne muut tekevät sen? Ei minulle silloinkaan, kun käyn ulkona, tapahdu mitään. Ikään kuin kaikki muut ihmiset olisivat jotenkin kytköksissä toisiinsa, he kiinnostuvat toisistaan jossain mielessä tai toisessa, mutta minä olen ihan erillinen toimija, joka ei vaikuta siihen maailmaan, jossa muut elävät. Ihan kuin olisin jollain alemmalla olemassaolon tasolla.
Katselin sitten loppuillan televisiota, ja löysin lääkkeen ahdistukselle: kittasin kaikki kaapistani löytyneet viskipullot tyhjiksi. Vähän ajan kuluttua murheet unohtuivat, ja pystyin nauttimaan katsomastani. Nyt on kyllä vähän krapula, päähän sattuu. Pieni päänsärky on kuitenkin pieni hinta suuresta ahdistuksesta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
5 kommenttia:
Noniin. Alat pikkuhiljaa oppia että viina on hyvä lääke tuohon vaivaan :)
Tervetuloa klubiin!
Tässä vaiheessa sunnuntaipäivää alkaa kyllä mieleen hiipiä katumus. Toisin sanoen tästäkin viikonlopusta meni molemmat täydet vapaapäivät pipariksi. En tosin tiedä, mitä olisin tehnyt toisin krapulattomassa tilassa.
Krapula on usein yksin ollessa pirullinen olotila.
Mene nyt lopultakin johonkin chattiin ja esitä siellä kokenutta panomiestä. Siitä se alkaa.
Miten mulle tulee tästä mieleen eräs Leevi and the leavingsien kappale :)
Lähetä kommentti