maanantai 30. maaliskuuta 2009

Päivän epistola

Näin tänään bussissa salaisen ihastukseni. En tosin tiedä, voiko puhua oikein ihastuksestakaan - en tunne häntä sinänsä, mutta näen hänet vain ohimennen usein. Hän tuskin tietää minun olemassaolosta saati sitten mitään muutakaan minusta, joten oikeampaa lienisi sanoa: näin salaisen kiinnostuksen kohteeni. Hän istui melko lähelle minua, ei kylläkään viereeni, ja kuulosti hieman siltä, kuin hän olisi itkenyt. Kasvoilta sitä ei voinut nähdä - hänellä vaikuttaisi olevan luonnostaan hieman surumieliset kasvot, tai ehkä se johtuu vain minun olemassaolostani - enkä havainnut kyyneliäkään. En uskaltanut katsoa kunnolla, mutta hän näytti pyyhkivän sormilla kasvojaan, ja se hiljainen niiskutus ei ollut sävyltään nuhainen.

Saatoin toki vain kuvitella kaiken. Tämä johdatti ajatukseni joka tapauksessa siihen, miten näin seniori-ikäisenä on enää miespuolisen neutrin mahdollista löytää tyttöystävä. Sinkkuja ei enää ole, joten pitää kääntää katseensa eronneisiin (miten toisaalta voi kääntää katseensa jostain, jota ei ole edes olemassa? Tässä iässä nainen voi olla enää vain varattu tai eronnut. Tai leski, mutta en tunne kyllä yhtään). Nyt on kaksi mahdollisuutta: joko mies tuntee vapautuneen naisen, tai sitten hän ei tunne. Jos hän ei tunne, niin hyvä: ei tarvitse kuin kohdata nainen ja panna sukat pyörimään - rakkaus kipinöi, uusi suhde syntyy. Vaihtoehtoisesti voi myös tutustua. Aika tutustumisesta rakastumiseen ei vain saisi olla kovin pitkä, sillä koko ajan on vaara, että tyttö kohtaa jonkun, jonka kanssa tämä aika on lyhyempi.

Jos taas tuntee tytön etukäteen, on tilanne vähän mutkikkaampi. Jos ei ole ennen vapautumista ollut kiinnostunut siinä mielessä tästä tytöstä, voi tarpeeksi tasokas mies selvitä tilanteesta. Me rumat ja mitäänsanomattomat olmit taas joudumme pahaan tilanteeseen. Tai turha minun on yleistää, puhun itsestäni (niin kuin muuten ATM-diskurssissa aina, vaikka oltaisiin puhuvinaan yleisellä tasolla): haaveilen siitä, että tutustuisin johdannossa mainitsemaani tyttöön, ja salainen kiinnostukseni saattaisi muuttua salaiseksi ihastukseksi. Tai jopa: saattaisin myöntää hänelle ihastukseni, jonka jälkeen hän sanoisi: "hei, sinä olet tosi kiva mies, ja mä oon varma, että sulle on jossain joku kiva tyttö, mutta se en ole minä, koska minulla on jo poikaystävä tai minä olen niin solmussa itseni kanssa etten ole valmis suhteeseen tai muuten vaan". Tukahduttaisin tunteeni, ja voisimme olla kavereita.Entä jos sitten olisin hänen kaveri, ja hän tulisi minulle itkien jonain harmaana päivänä kertomaan, että hänelle tuli ero poikaystävänsä kanssa? Jos tunteeni eivät olisi kuolleet (tai koska olen tunnekuollut, niin pitäisi kai puhua elävistä kuolleista tunteista), voisin nähdä tilaisuuteni tulleen. Ongelmat ovat seuraavat:
  1. Jos minä ihastun siinä vaiheessa, tai "liian pian" (eli koska olen vain jonkinlainen kaveriolento, niin eroa seuraavan sadan vuoden aikana), niin olen kuvottava ja inhottava sika, joka halusikin koko ajan vain sitä yhtä ja kaveruus oli valetta ja petosta alusta asti, ja nyt siitä tulee loppu.
  2. Jos tyttö ihastuu siinä vaiheessa, niin riippumatta omista tunnekuvitelmistani joudun perääntymään. Jos olen kerran saanut ollaan vaan kavereita -tuomion, se on itseasiassa pysyvä tuomio, jonka jälkeen en voisi enää luottaa siihen, etten eron jälkeen olisikin vain jonkinlainen korvike, varamies joka kantaa kriisin yli, ja että sen jälkeen kun myrsky on hellittänyt, huomaammekin olevamme suhteessa, jossa minä en pystykään täyttämään minulle asetettua roolia. Lopputuloksena on sotku, jonka jälkeen emme halua edes tuntea toisiamme.
Nyt kuitenkin etukäteen tunteminen on ainoa vaihtoehto, sillä tutustuminen vaatii sen verran pitkän ajan, ettei tarvitse olla kummoinenkaan mies, että saa ne sukat pyörimään paljon nopeampaa, mitä tutustuminen vaatii. Ei ole siis toivoa.

3 kommenttia:

Anonymous kirjoitti...

Nuoremmat naiset. Ongelma tietty on se, että nuoremmat naiset jotka ovat vanhempien miesten perään ilmeisesti ovat kiinnostuneita heistä kokemuksen vuoksi. Ja jos itse on neitsyt niin silloin voi olla tietty jossain määrin hankalaa teeskennellä kokenutta. Mutta on ainakin muitakin vaihtoehtoja kuin varattu tai eronnut.

fascia kirjoitti...

Entä jos sitten olisin hänen kaveri, ja hän tulisi minulle itkien jonain harmaana päivänä kertomaan, että hänelle tuli ero poikaystävänsä kanssa?

Saa olla kohtuu sosiopaattinen nainen jos se tuon tulee tekemään sen jälkeen kun sille on kertonut ihastumisesta.

Mutta voithan kokeilla nuorempia naisia, sellaisia 20-23 vuotiaita? Ne on yleensä sinkkuja eikä pidempiä suhteita ole takana kuin harvoilla.

Lord B. kirjoitti...

Voisiko 23-vuotias olla vielä sinkku? Näppituntumalla (objektiivinen todellisuus, objektiiviset faktat...) tuntuisi siltä, että tässä iässä se mahdollisuus on odotella, että ne 20-23 -vuotiaina viimeistään pariutuneet eroaisivat. Ja vaikka olen sitä mieltä, ettei tässä enää muutaman vuoden ikäero suuntaan tai toiseen merkitse mitään, suhtaudun hieman epäillen kuitenkin 6-7 vuoden ikäeroihin. 20-vuotiaat ovat väistämättä hieman eri elämäntilanteissa muutenkin.

Oikeastaan kokemattomuuteni vain vahvistaa sitä näkemystäni, että minun pitäisi keskittyä noin ikäisiini naisiin, tai vähän vanhempiinkin, jotka osannevat (saatan yleistää perusteettomasti, pahoittelen) ottaa miehenkin huomioon monisyisenä olentona, eikä aina valmiina pano-oriina jonka on osattava kaikki niksit ja temput.