Huonossa itsetunnossa ja alempitasoisuudessa on välillä se hyvä puoli, että voi välillä käyttäytyä kuin olisi hyvä itsetunto, ja olla välittämättä siitä, mitä ihmiset ajattelevat. Äskenkin kävin valokuvaamassa. Joku nuori nainen katsoi minuun päin. Huomionhakuisuuteni ja läheisyydentarpeeni ovat taas tyydytetyt.
Lisäys 12.47: Tarkoitan siis sitä, että kun toteaa faktat niin huomaa, etteivät ihmiset voi enää enempääkään halveksia ja nauraa, joten on ihan sama mitä teet. Joskus havainnon mukana tulee rohkeus astua ulos ja käyttäytyä siellä mahdollisesti huomiota herättävästi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
23 kommenttia:
Katoitko sä sitten sitä tipua? Ja kuinka pitkään ja mihin? Tuntuiko siinä katseissa olevan jotain jos pystyit riittävän pitkää katsomaan silmiin?
Katsoin häntä hetken aikaa kasvoihin. Sitten hän nosti päänsä ja kohdisti silmänsä minun kasvoihin, jolloin tietenkin käänsin katseeni heti pois - vaikka muuten olisinkin uhkarohkeudenpuuskan vallassa, en sentään ahdistelu- ja raiskaussyytettä halua.
Sen enempää en tietenkään katseanalyysiä voi harjoittaa, yhteys katkesi.
Niin... se on aika vaikea sanoa jos et uskalla katsoa silmiin riittävän pitkään.
Ei liene kuitenkaan kovinkaan harhaan arvattu, jos arvaan ettei katseissa ollut mitään. Hankala muutenkaan uskoa, että ihmiset enää tapaisivat muualla kuin baarissa muutamien drinkkien jälkeen. Ehkä joissain tapahtumissa, mutta ei kadulla sunnuntaiaamuna, ellei sitten säteile luontaisesti pistämätöntä ensivaikutelmaa.
Itseäni pelottaa, että ATM:n lakkaaminen välittämästä muiden mielipiteistä ei ole ensimmäinen askel kohti YTM:yyttä, vaan lopullista ruokkoamattoman rapajuopon rappiota ja/tai kylähulluutta.
(Tämä siis implikoi, ettei alaluokkainen öyhötys ole ainoa tie pohjalle.)
Luulen, että todellisen ATM:n kohtalo onkin muuttua öriseväksi rapajuopoksi heti, kun ATM tulee siihen ikään jossa se ei ole enää merkki jännittävän boheemista renttuluonteesta.
No oisit hymyillyt sille tytölle, hassu. =) Olis varmaan hymyillyt takaisin.
Olisin tietysti voinut hymyillä, mutta kun en osaa. Sitäpaitsi hän varmaan katsoi minua kuten ne muut, joita en huomannut: "mikä toikin tyyppi on, hyi".
Voi olla, mutta jos et katso naisia silmiin riittävän pitkään et pysty ikinä tietämään ajattelevatko niin.
En minä nyt ihan ihmeisiinkään pysty. Eikö se sitäpaitsi ole vähän kehnoa käytöstä, jos tuijottaa toista? Varsinkin miehen (oli sitä käytännössä tai teknisesti) katse on kuulemma alistava, riisuva ja inhottava. Voin tietysti yrittää jatkossa katsoa tuntemattomia silmiin pidempään, ja raportoida sitten täällä. Olen vain jo luvannut kaikenlaisia urotekoja (esimerkiksi, että vastaisin edes yhteen treffipalstailmoitukseen elämäni aikana), joita en ole vielä suorittanut.
Sitäpaitsi jos olisin tätäkin katsonut silmiin, niin hän olisi luultavasti vain kääntänyt katseen ensimmäisenä pois aavistuksen verran halveksiva ilme kasvoillaan, ja kertonut sitten kotona poikaystävälleen, että hänestä tuntui koiraa ulkoiluttaessaan pahalle.
mun serkku tapaisi tyttönsä lenkkipolulla. minä olen tavannut entisen poikakaverin parvekkeella. veli tapasi vaimonsa valokuva-albumista bongaamalla ja lähettämällä terveisiä. äiti tapasi isän kurssilla. kaveri tapasi miehen facebookissa. toisen kaverin mies työskenteli ennen samassa huoneessa. kolmas kaveri tapasi ensimmäisen miehensä luennolla ja toisen kuorossa. Treenikaverit tapasivat toisensa roolipelikerhossa.
että semmosia baaridrinksuja.
Mutta mikäs minä olen toihin uskoihin ja uskontoihin puuttumaan.
huoks. siis toihin =toisen/toisten
Yksittäistapauksia!
Ei, silmiin katsominen ei ole kehnoa käytöstä, ei ole väärin ilmaista tunteitaan ja halujaan.
Tietysti sosiaaliset rajoitukset tuottavat tietyt ehdot miten tuota tehdään, mutta vain silmiin katsominen ja sen tunteen näyttäminen kasvoillaan, enpä usko että se on kiellettyä.
Ei sitä tietysti tarvitse tiukalla katselulla suoraan aloittaa, voit heittää hiukan yleistä huulta ja siinä keskustellessa katsoa. Ja jos siinä tuntuu olevan jotain niin voit melkein luottaa että se on molemminpuolista. Ei se tietysti tarkoita sitä että mitään tulee tapahtumaan, mutta mahdollisuus ainakin on.
Voin antaa esimerkin opinnoista, joissa olen tehnyt parityöskentelyä naisopiskelijoiden kanssa. Jo muutaman kanssa on käynyt niin että kun katson hiukankin pidempään niin se puhe hiljenee yllättävästi tai rupeaa sotkeutumaan, ja puna alkaa nousta kasvoille. Mutta ennen kaikkea täytyy löytyä jokin tunne siihen välille. Jotain tuollaista voisi koettaa tavoitella, ja siitä yrittää eteenpäin.
Et osaa hymyillä?
Kaiken niskaani satavan kakan uhallakin uskallan sanoa, että minusta tuomitset ihan itse itsesi yksinäisyyteen...
No, siis teknisesti ottaen osaan hymyillä, mutta kasvojeni eittämättä viallisesta rakenteesta johtuen se näyttää ainoastaan vääristyneeltä, kauhistuttavalta irvistykseltä.
(Jätän tässä Fascialle vastaamatta - en siksi, että hänen kommenttinsa olisi huono, päinvastoin; siihen ei vain voi vastata vakiomuotoisella rutiinivastauksella. En kyllä ole varma, onko minulla siihen mitään vastattavaa)
Aivojesi viallisesta rakenteesta johtuen näet oman hymysi vääristyneenä, kauhistuttavana irvistyksenä. Mutta aivo on hieno elin, joka usein yllättää isäntänsä oppimiskyvyllään.
Aivoni sanovat minulle, että hän (he?) nimenomaan on virittäytynyt mitä objektiivisimman todellisuuden taajuudelle, ja suojelee minua hybristä ("hyvää itsetuntoa") ruokkivilta harhaopeilta.
Jo sen, että aivosi puhuvat "objektiivisesta todellisuudesta", pitäisi hälyttää sinut ymmärtämään niiden masinoima huijaus...
Mutta joo, ei me voida sinua ylipuhua.
Oletko nähnyt, miltä hymysi näyttää silloin, kun et sitä itse katso? Kuka tahansa näyttää idiootilta (paitsi luontaiset valokuvamallit, jotka "rakastavat kameraa") mennessään peilin eteen vain ja ainoastaan arviodakseen kasvojaan ja hymyään "objektiivisesti" tai muuten.
Itse kammoan valokuvaan joutumista. Kuitenkin, kuten tuosta profiilikuvasta näkee, minustakin voi saada ihan hyviä kuvia - silloin kun unohdan sen, että minua dokumentoidaan ja että saatan näytää kamalalta siinä kuvassa.
Siis: onko sinulla itsestäsi esimerkiksi sellaista kuvaa, joka on otettu tietämättäsi, ja jossa hymyilet? Eivät nekään kaikki välttämättä näytä hyviltä - ihminen on paljon muutakin kuin siinä kuvaksi vangitussa silmänräpäyksessä näyttää. Kuva ei siksi voi kertoa kuin osatotuuden ihmisestä, parhaimmillaankin.
Siksipä ei ole järkevää rakentaa käsitystä siitä, miltä näyttää ja millainen on pelkän kuvamateriaalin varaan. Koko keho, mutta varsinkin kasvot heijastavat ajatuksia ja tunteita - toisilla tietysti enemmän, toisilla vähemmän, mutta perussääntönä näin. Itse uskon, että ihminen on parhaimmillaan silloin kun nauttii olostaan eikä ole syytä jännittää tai tehdä itseään tykö. Ja, olen nähnyt itse, kuinka paljon kokemus hyväksytyksi tulemisesta voi muuttaa ihmisen ulkomuotoa, jopa kasvoja. Enkä ole tavannut ketään, joka näyttäisi kamalalta hymyillessään - aito hymy valaisee koko ihmisen. :)
Koetapa sitten saada käsiisi kuvia tällaisista tilanteista. Itselleni ei ainakaan ole ollut helppoa löytää sellaisia. :)
Hivenen vaikeaahan se on arvioida oman hymyn näyttävyyttä silloin, kun ei nimenomaisesti katso sitä. Koska välttelen peilejä ja kameran väärällä puolella olemista, vahingossakin koottua todistusaineistoa jää käteen melko niukalti. En usko, että minusta on olemassa lapsuuden jälkeen otettua valokuvaa, jossa en joko yrittäisi peittää itseäni tai jossa irvistän tahallani, sillä tiedän joutuvani valokuvaan. Vahinkolaukauksia ei pitäisi olla. Tietysti on muutama kuva otettu muutamia profiileja varten, mutta niissä en edes yritä hymyillä, ja ne on muutenkin jätetty tahallaan hieman epäselviksi.
Onko tässä itseääntoteuttava ennuste?
Lähetä kommentti