Tahtotila

Muuan pitkäaikaiseksi ilmoittautunut kommentaattori virkkoi näin:

Olen päätynyt siihen johtopäätökseen, että taidat haluta olla yksin. Aina kun joku ehdottaa jotakin, keksit jonkun tekosyyn miksi se ei voisi toimia. Totuus on, että mikä tahansa noista neuvoista toimii, kunhan siihen lähtee täysillä mukaan eikä käsijarru pohjassa. Luulen, että ATM:yys on sinulle tuttu ja turvallinen identiteetti, josta et halua luopua.

Nythän on niin, että olen tässäkin blogissa jo aiemmin kirjoittanut, etten voi olla varma, haluanko ylipäätään minkäänlaista suhdetta. Aiempia blogeja pidemmät tauot merkintöjen välillä johtuvat nimenomaan siitä, että suurimman osan ajasta en oikein piittaa tästä nimenomaisesta elämästäni puuttuvasta asiasta. Juurikin sen lyhyeksi jäänyt suhteeni opetti minulle. Itseasiassahan se nimittäin olin minä, joka teki aloitteen suhteen alasajossa. Syy siihen oli se, että koin oloni epämukavaksi siitä huolimatta, että tielleni osui harvinaislaatuinen nainen, johon minulla ei ollut mitään syytä olla rakastumatta. Aina ei kuitenkaan voi ihastua, vaikka periaatteessa mikään ei ole vinossa.

ATM-selitysten (olen homo, tunnekuollut ja muuta sellaista) olen miettinyt vakavastiotettaviakin selityksiä, joista yksi on se, että "kemiat" eivät kohdanneet - miten sen nyt sitten haluaa ymmärtää - ja toinen on se, että en ole valmis suhteeseen eli haluankin pohjimmiltani olla yksin. Tuo valmius-selitys tuli mieleeni, kun luin Näkymättömän Tytön löytäneen seurustelukumppanin (hän on ollut kitsas yksityiskohdissa, mutta potentiaalisesta kumppanista varmaan puhutaan kuitenkin), ja hänhän on aiemmin kertonut tai antanut ymmärtää olleensa jotenkin epävalmis suhteeseen.

Selitys on tietenkin omalla kohdallani silkka paniikkiselitys - se ikäänkuin jättää pienen, turhan toiveen siitä että voisin joskus olla jollekin edes välttävä poikaystävä, ja että voisin joskus vielä tuntea jotain.

En joka tapauksessa pohjimmiltani koe olevani haluton kokeilemaan uusia asioita. Mielestäni olen kokeillutkin monia asioita - toinen asia tietenkin, että kuljenko käsijarru päällä. Mutta nettideittejähän olen kokeillut useaan otteeseen ja aina yhtä laihoin tuloksin. Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen ehkä saanut neljä tai viisi vastausta yhteensä, ja kaksi vastaajaa olen tavannut. Yhdenkään kanssa homma ei toiminut niin pitkälle, että olisimme edes vahingossa koskettaneet toisiamme.

Chateissa ja IRCissä olen aikoinani notkunut tuntikaupoilla, mutta olen saanut niiden kautta vain muutaman vain-kaverin (joista olen tietenkin myös kiitollinen). Työelämään siirryttyä olen joutunut rajoittamaan sosiaalisen elämäni paljolti tietokoneen ulkopuolelle, vaikka muutamalle foorumille olen välillä kirjoitellutkin ja Facebookissa olen hoitanut muutamia etätuttavuuksia. Tässä blogissa en tietenkään tuo itsestäni ollenkaan kaikkia puolia esiin, ja vaikuttanen jonkin verran elämättömämmältä kuin tosiasiassa olen (ei sillä että kehumista olisi). Työpaikan juhlissakin juon vain oman työporukan tyyppien kanssa, vaikka firman juhlista aina puheissa puhutaan kaikenlaista.

Ei kuitenkaan voi kieltää, etteikö suhtautumiseni hyviinkin ehdotuksiin olisi vähän pessimistinen ja vetäytyvä. Periaatteessa minua kuitenkin kiinnostaa edellisessäkin merkinnässä ehdotetut ehdotukset. En ihan varma ole, mitä applikaatiota Facebookissa on, mutta katsotaan. Eurosinkutkin, vaikka onkin sinkkukerho, voisi olla kokeilemisen arvoinen juttu. Jos innostun kokeilemaan, en kuitenkaan kerro siitä täällä ennen kuin on selvää, ettei oikean elämän persoonaani voi yhdistää tähän.

En ryypännytkään itseäni hengiltä

Tänään vuorostaan oli yltiöoptimistinen hipheipäivä, ja kirjasin yhden ongelmani seuraavaan muotoon:

Ongelma: En tapaa naisia kovin usein. (Tai ylipäätään uusia ihmisiä, mutta naisia vielä harvemmin).

Ratkaisut:

1. Panun useaan otteeseen ehdottamat chatit. Mikä ettei. Arki-iltaisin vain tuntuu olevan tekemistä, etten koe ehtiväni notkua chatissa siinä toivossa, että siellä tapahtuisi jotain muutakin kuin hyppyritukkien onnistuneita iskuyrityksiä naurettavilla repliikeillä ("ooxä nainen mennäänx paneen"). Foorumit kai lasketaan tähän samaan kategoriaan, ja niiltä olen tähänkin asti kaikki naistuttavuuteni ja Sen Yhden Suhteen (The One Ri--- Relationship) löytänyt. Nykyään ei vain oikein ole foorumeja - naiskaverini löysin masennusfoorumeilta, enkä koe niitä oikein sopiviksi paikoiksi enää. SYSin löysin Suomi24:stä, mutta poltin hihani sen paikan kanssa. Vaikka siellä todetusti kirjoittaa välillä jokunen fiksu ja mukavakin ihminen, suurin osa sen foorumin tarjonnasta on kuolat rinnuksilla roikkuen tuotettua halpaa provokaatiota.
2. Treffipalvelut. Vannoin jo pyhästi, että lopetan niiden käytön ikuisiksi ajoiksi, mutta myönnän tehneeni profiilin. Viimeksi kun tarkistin (siitä on kai jo päiviä), nolla yhteydenottoa. Itse en ole ottanut yhteyttä, koska joka ainoan naisen profiilissa lukee rivien välissä: Sinulle on varmaan jossain joku, mutta se en ole minä.
3. Työpaikka. Pidän kyllä naispuolisista työkavereistani, mutta he ovat neljän kympin tuolla puolen, ja toisekseen liian läheinen työkaveri ei ehkä ole parasta seurusteluseuraa. Muiden kanssa vaan harvemmin on mitään asiaa, eikä sitä voi tikustakaan vääntää.
4. Kavereiden kautta. Hyvä idea. Läheisten kavereiden kanssa vaan pidetään yhteyttä lähinnä netin kautta. Paikallisella kaverilla ei ole naispuolisia kavereita täällä, ei ainakaan sellaisia että hän olisi heille kehdannut myöntää tuntevansa minut. Helsinkiläiskavereiden naistuttavat taas ovat filosofeja ja muita humanisteja, jotka tykkäävät filosofeista (ei maistereista) ja muista humanisteista.
   

Sitten loppuikin ideat. Olen yrittänyt käydä elokuvatapahtumissa, erinäisissä muissa kulttuuritapahtumissa, baareissa - hetken jo harkitsin seurakunnan yksineläjienkin iltaa - mutta missään ei tapaa ketään.

Hännikäisen kirjasta käytävä keskustelu ei ole tyrehtynyt. Jokin aika sitten luin tuoretta Helsingin Sanomatia, ja siinä oli useampikin juttu Hännikäisestä. Jotkut ovat sitten ehdotelleet, että nuorempien miesten kannattaisi kääntää silmänsä vanhempiin naisiin. Onpa taas hieno idea. Henkilökohtaisesti minulla ei olisi mitään vanhempaa naista vastaan, etenkään niinä päivinä kun kuvittelen, että pelkkä pinnallinen fuckbuddy-suhde voisi toimia (näin käy kyllä melko harvoin). Yksi pitkäaikaisimpia fantasioitani on nimenomaan hieman vanhempi nainen, joka antaisi nuorelle miehelle kyytiä ja tekisi panomiehen. Vaikka jotenkin onnistuisinkin asennoitumaan sellaiseen suhteeseen, ei heille kuitenkaan tosiasiassa kelpaa nuorempi mies, ellei se ole joku hyppyritukkainen Jasper Pääkkönen tai muuten vain kovan kundin maineessa. Muut eivät kelpaa.

Nepenthe

Eilen oli pitkästä aikaa taas sellainen päivä, että olisi tehnyt mieli huutaa maailmalle, että pitäköön tunkkinsa. Vaikkei minulla edelleenkään ole mitään muiden onnellisuutta vastaan, niin kyllä sitä rintaa taas puristaa kun vaikuttaisi siltä, että aivan kaikilla muilla on jonkinlaista liikehdintää parisuhderintamalla. Itselläni oli tiedossa jälleen yksi viikonloppu neljän seinän sisällä. Siihen oli kyllä ihan hyviä syitäkin, mutta vähänpä ne lämmittivät. Miten ihmeessä ne muut tekevät sen? Ei minulle silloinkaan, kun käyn ulkona, tapahdu mitään. Ikään kuin kaikki muut ihmiset olisivat jotenkin kytköksissä toisiinsa, he kiinnostuvat toisistaan jossain mielessä tai toisessa, mutta minä olen ihan erillinen toimija, joka ei vaikuta siihen maailmaan, jossa muut elävät. Ihan kuin olisin jollain alemmalla olemassaolon tasolla.

Katselin sitten loppuillan televisiota, ja löysin lääkkeen ahdistukselle: kittasin kaikki kaapistani löytyneet viskipullot tyhjiksi. Vähän ajan kuluttua murheet unohtuivat, ja pystyin nauttimaan katsomastani. Nyt on kyllä vähän krapula, päähän sattuu. Pieni päänsärky on kuitenkin pieni hinta suuresta ahdistuksesta.

öyrrraah

Koska en tietenkään ollut ulkona lauantai-iltana, katselin televisiota. Sieltä tuli ruotsalaiselokuva Hip Hip Hora. Vaikka se kertoikin normaaleista nuorista, se toi osin mieleen myös omat yläasteaikani - ainakin siinä esiintyneiden öyhölän poikien "hauskat" jutut homotteluineen kuulosti tutulta. Kuten myös pääosatyttöjen suuret odotukset yläasteelta.

Mutta oliko minunkin aikana yläasteikäisten kotibileet massatapahtumia, joissa joka ainoa ryyppää kuin kokenutkin öyhönmäkeläinen, ja kaikki antautuvat hurjiin seksikokeiluihin? En saanut kyllä koskaan kutsua minkäänlaisiin bileisiin, joten en ihan totta tiedä.

Toinen hauska huomio oli se, että elokuvassa ei ollut yhtä ainoaa ATM:ää. Tytöt (ja alunperin myös päähenkilö Sofie) rakastuivat Mouseen, koulun kingiin, joka junailee peniksensä ja öyhömaineensa pakottamana Sofien romahduksen ja itsemurhayrityksen. Muunlaisia poikia elokuvassa ei oikein ole lukuunottamatta Sebbeä, joka rakastuu Sofieen. Hänkään ei ole ATM, koska hengailee kovien jätkien kanssa ja kuuntelee räppiä.

Elokuvan ehdottomasti söpöimmän tytön Emman ongelmat kylläkin sivusivat ATM-ongelmatiikkaa, mutta hänkin jäi sitten vähän sivuhahmon rooliin, jonka funktio oli osoittaa aikuisemman ja poikia kypsemmän sukupuolen nuorten edustajien kyky puukottaa kaveria selkään ja madella sitten mielinkielin takaisin bestiksen kanssa väleihin.

Suhde työkaveriin

Todetaan nyt ensiksi, että en ole mitenkään erityisesti ihastunut yhtään keneenkään, saati sitten työkavereihin, mutta tämä työkysymys on ehkä yksi, joka olisi syytä ratkaista viimeistään sitten kun pääsen sopuun siitä, haluanko ylipäätään mitään yhtään kenenkään kanssa - sekään kun ei oikeastaan ole selvää.

Mutta sitten asiaan.

1) Intiimit suhteet pienessä yrityksessä tai isomman yrityksen tai yrityskokonaisuuden sisäisessä, pienessä yksikössä

Tämä vaihtoehto on myönnettävästi melko huono. Sen lisäksi, että on merkittävä riski joutua työpaikan hierarkiassa eri tasoille, haittaa tätä vaihtoehtoa se, että parisuhteen ongelmat tulevat mukaan töihin. Ryppy rakkaudessa on ryppy koko työyhteisön keskinäisissä suhteissa. Vaihtoehto voidaan sulkea pois.

2) Intiimit suhteet keskisuuressa (sadan tai parin henkilön) tai suuressa yrityksessä (useamman sadan), mutta ei sellaisen sisäisessä, pienemmässä yksikössä.

Tätä koskee itseasiassa samat ongelmat kuin kohdan 1) tapaustakin, mutta riski esimiehekkääseen asemaan suhteessa toiseen joutumisesta on jonkin verran pienempi, ja rypyt rakkaudessa eivät pääse niin herkästi vaurioittamaan työtehoa, työilmapiiriä tai muutakaan. Riski kuitenkin on, ja työelämä saattaa vaikeutua yksityiselämän mukana. Vaihtoehto lienee suljettava pois.

3) Intiimit suhteet konsernin sisällä, mutta ei saman tytär- tai emoyrityksen sisällä tai niiden sisäisissä, pienemmissä yksiköissä.

Tätä koskee taas samat perustelut kuin kakkoskohtaakin. Riskit pienenevät, mutteivät häviä. Periaatteessa minun nykyisellä ja tulevalla koulutuksella on tiedetty pääsevän jopa toimitusjohtajiksi asti, joten vaihtoehto on suljettava pois. Emmehän halua rajoittaa merkittävästi toisen ihmisen työllistymismahdollisuuksia.

4) Intiimit suhteet samalla toimialalla, mutta ei saman konsernin tai sen sisäisten, pienempien yksiköiden sisällä.

Omalla toimialallani työskentelee (hieman määritelmästä riippuen) tuhansia tai kymmeniä tuhansia ihmisiä. Lisäksi toimenkuvaani saattaisi hyvinkin kuulua, ja erittäin todennäköisesti ennemmin tai myöhemmin, ja melko todennäköisesti ennemmin, kuulua toimialan sisäisissä työryhmissä toimiminen. Intiimit suhteet saattavat sotkea ja vaikeuttaa tätä. Vaihtoehto on suljettava pois.

5) Toimiala on kuitenkin laaja käsite. Voisi sanoa, että toimialani on palveluala tai elinkeinoelämä, tai talouselämä, tai koko yhteiskunta. Jotta ei ihmissuhteet pääsisi sotkeutumaan ja ollakseni rajoittamatta toisen työllistymismahdollisuuksia, on tässäkin vaihtoehdossa pidättäydyttävä intiimien suhteiden luomisesta.

6) Näin ollen olen sulkenut suurimman osan Suomen työkykyisistä kansalaisista pois. Koska kuitenkin alalleni, jopa omalle työnantajalleni, saattaisi päästä töihin joko ilman koulutusta tai hyvin matalalla koulutustasolla, olisi oikeastaan viisainta sulkea loputkin työkykyiset, tai työkykyisiksi mahdollisesti palautuvat pois laskuista.

Jälleen kerran pääsemme siihen, että ATM:n on sallittua toivoa korkeintaan pysyvästi työkyvytöntä seniorikansalaista. Omaa ikäluokkaa olevat mielikuvitustyttöystävätkin ovat kiellettyjä, sillä on mahdollista kuvitella yhteiskuntajärjestys, jossa yhden henkilön skitsofrenian vuoksi todeksi luulemilla hahmoilla saattaakin olla jollain tasolla vaikutusta objektiiviseen todellisuuteen eli heitä on pidettävä todellisina. Tällaisethän luultavasti olisivat jopa työkavereita, jos heistä sattuisi hallusinoimaan työaikana.

Kuuluisinpa YT-väkeen. Ei tarvitsisi pohtia tekojensa seuraamuksia, vaan voisi halutessaan vaikkapa hirnuen hässiä testosteronipsykoosissa ketä vaan, missä vaan, milloin vaan ja miten vaan. Vähempikin riittäisi, mutta kun.

Traumnovelle

En usko uniin, mutta viime yönä näin mielenkiintoisen. Kirjaan sen ylös nyt kun vielä muistan osia siitä - pienet yksityiskohdat ovat jo häipyneet.

Katselin asuntoni ovisilmästä ulos. Rappukäytävissä pieni 4 hengen joukko naisia (joista 2 tunnistan vielä nyt samassa työpaikassa työskenteleviksi, mutta se ei liene oleellista) jutteli keskenään jostain. Astuin ulos rappukäytävään tekemään ruisleipiä. Hetken kuluttua aloin ihmettelemään, etteivät he olleet huomanneet minua ja sitten tajusin, että sormessa oli näkymättömyyssormus. Tultuani tietoiseksi siitä minulle alkoi hiljaa valjeta, että näkymättömyyden vaikutus ei ulottunut leipiin, ja yksi tytöistä (jota en luullakseni tunnista tosielämästä) huomasi leipien liikkeen. Jähmetyin paikoilleni - en voinut paeta takaisin asuntooni, sillä silloin he olisivat huomanneet, kuka tuo näkymätön on. Pelkäsin jääväni kiinni, ja niinhän siinä kävikin. Lähestynyt nainen aisti, että tuossa seinää vasten on jotain, ja hän sattui löytämään juurikin näkymättömät käteni, ja kosketteli niitä (hei, tämähän on villi seksiuni!). Pelkäsin, että hän tuntee myös sormuksen, ja ottaa sen pois. Tietenkin hän löysi sen, ja paljastuin. "Siis... oletko sä sekä se sinkku ja näkymätön?!", hän lausui kyyneleet silmissä, ja haukkui minut sitten tirkistelystä ja vaanimisesta. Uni päättyi siihen, että säälin itseäni jossain pimeässä paikassa ja huusin.

Kuten sanoin, en usko uniin - en mielelläni lähde etsimään niistä merkitystä vaan kuittaan ne alitajunnan tuottamana modernina elokuvataiteena eli järjettömänä kohtausten sarjana. Tästä kuitenkin hönki vahvaa, perinteistä merkityksekkyyttä. Oma tarkoitushakuinen tulkintani: naiset ovat erinomaisen iloisia niin kauan, kun pysyn näkymättömänä ja heti, kun annan olemassaoloni ilmi (rapistelen leipäpussia), he pahastuvat - olen rikkonut asioiden luontaista järjestystä vastaan. Unen ohje siis on, että pidä jatkossakin matalaa profiilia, kierrä vain neutraalina töiden (tytöt), kodin (unen tapahtumapaikka) ja kaupan (ruisleivät, joita ostin toissapäivänä) välillä ja pysy muuten olemassaolemattomissa.

Epäsosiaalinen, ujo ja introvertti

Suhtaudun edelleen hieman jakomielitautisesti tällaisen yhteen asiaan keskittyvän blogin pitämiseen. Toisaalta huvittaisi vain masturboida kurjuudella ja revitellä alemmuudentunnolla, mutta sitten toisaalta taas esiintyä jonkinlaisena vakavastiotettavana alempitasoisuuden ruumiillistumana. Saahan sitä kirjoittaa tietenkin miten tykkää, mutta henkilökohtaisesti arvostaisin johdonmukaista linjaa.

Joka tapauksessa, en koe olevani epäsosiaalinen tai sosiaalisesti lahjaton. Tulen mielestäni varsin hyvin toimeen sellaisten ihmisten kanssa, joihin olen ehtinyt tutustua. Ongelma on siinä, etten pysty omaksumaan mainion seuramiehen roolia porukassa, jossa on vieraita. Varaudun, jään arvioimaan tilannetta, ja siihen mennessä muilla on jo oma peli käynnissä, enkä ehtinyt mukaan.

Enkä koe oikeastaan olevani (enää edes) ujo. Enemmän on kyse siitä, mistä yläpuolellakin. Vieraat ovat vieraita, en pysty olemaan rento ja hauskuuttamaan kuten joku viihdeautomaatin ammattiin pätevöitynyt hyppyritukka. Pystyn kuitenkin yleensä olemaan aloitteellinen, kunhan kyse on jostain asiallisesta asiasta - kuten nyt vaikka työasiasta. Ja meidän työpaikka on täynnä pelottavan kauniita naisia, nuoriakin. Lähimpiä, joka päiväisiä kollegoita (jotka ovat joka tapauksessa jo perheellisiä, toista ikäluokkaa olevia naisia) lukuunottamatta joudun pysymään kuitenkin tiukasti vaan työkaverin roolissa.

Ekstrovertiksi en kuitenkaan voi itseäni luonnehtia. Se yhdistettynä ylläolevaan (ja siihen, että pilaan ne kerran vuosituhannessa kohdalle osuvat onnenkantamoiset oma-aloitteisesti. Muillehan lottovoiton todennäköisyydet vaikuttaisivat olevan oleellisesti suotuisammat) merkitsee väistämättä kylmää hautaa viisi vuotta lähiöyksiössä muumioitumisen jälkeen joskus ennen vuotta 2050.