perjantai 13. helmikuuta 2009

Iskubaarissa iltapäivällä

Kävin töiden jälkeen yksinäni parilla oluella paikallisessa baarissa. Eivät kohdanneet naisten katseet paitsi silloin, kun baarimirjam ryösti rahani (melkein 5 euroa siitä korkeintaan keskinkertaisesta keskioluesta on ryöstöä). Ensimmäisen oluen jälkeen kylläkin keskityin paikan henkeen sopivasti koskemattomana lojuneeseen Helsingin Sanomiin.

Junakohtaus antoi (jälleen?) vinkit naistenkaatoon. Kolmanteen ja neljänteen kohtaan kaatuisi itselläni. Hyvä on - jos katsekontakti syntyy, voidaan olettaa ettei naisen tavoite ole hyppyritukkainen ja puuhelmikaulanauhainen jääkiekkoilija, mutta vähintäänkin törmäisin jälleen signaaliongelmaan - katsekontakti ei merkitse mitään, vaan on sattumaa, että nainen katsoi suuntaani, eikä niin inhimillisestä virheestä voi vaatia toista tilille, eli odottaa, että on lupa olla toiselle olemassa tai että onnistumisen todennäköisyydet olisivat kohonneet nollaa korkeammalle. Kaikki milffitkin toisaalta olivat kyllä jo valmiiksi miesseurassa, ja ennenkaikkea odotukset olivat jo valmiiksi mitä olivat.

1 kommentti:

Ilkka kirjoitti...

Ratkaisu tähän ongelmaan on signaalivahvistin.