lauantai 1. marraskuuta 2008

Kissanhautajaiset

Jotenkaan tällaisen blogin pitäminen ei tunnu enää oikealta. Paluuta vanhaan ei taida enää olla; asiallista blogia pidän jo omalla nimellä ja ihmissuhdeitkut ovat muuttuneet irtovitsien heittelyksi Suomi24-foorumille oikean ATM-identiteetin murennuttua. Se ei kylläkään tarkoita sitä, että pitäisin itseäni aidosti hyvänä saaliina, päinvastoin, mutta huonouteni on hajonnut osiin ATM-sateenvarjon alta. Hidasälyisyys, lihavuus, rumuus, sosiaalinen kömpelöys ja muutamat muut asiat, joita en ole halukas ottamaan esille, näin muutamia jälleen kerran mainitakseni.

Tuo nyt siis vain sellaisena varoituksen sanana, ettei kannata liiaksi sitoutua tähän blogiin, sillä into saattaa lopahtaa odottamatta taas pidemmäksi aikaa. Tällä kertaa on kuitenkin jotain kirjailtavaakin.

Sain nimittäin automatisoidun kutsun eräisiin pikkujouluihin. Olen viimeisen vuoden (?) ajan koittanut pitää ohjenuoranani ottaa osaa kaikenlaisiin kissanristiäisiin, vaikka kuinka ahdistaisi ajatus etukäteen. Erinäisten tapahtumien lukumäärä on kyllä jäänyt melko vaatimattomaksi, mutta ylittänee silti reilusti niiden tapahtumien ja pippaloiden lukumäärän, joihin otin osaa koko opiskeluaikanani. Tässä "tapahtumilla" ja "pippaloilla" on kyllä melko laaja merkitys. Ehkä onkin totuudenmukaisempaa muotoilla, että olen vaihtelevalla menestyksellä pyrkinyt tarttumaan tilaisuuksiin sen sijaan, että vetäytyisin taustalle vanhojen tapojeni mukaisesti.

Ja nyt olisi tilaisuus pikkujouluihin, joihin ainakin sähköpostijakelun perusteella tehtyjen johtopäätösten perusteella on tulossa hyvin paljon ihmisiä, joista pikaisen silmäyksen menetelmällä estimoiden tyttöjen osuus on 80 %. Ohjelmassa muun muassa saunomista. Ei varmaankaan seka-sellaista, mutta en minä noista pikkujouluista oikein tiedä, kun en ole sellaisiin ala-asteen jälkeen ottanut osaa. Ehdin jo päättää, etten mene. Syitä löytyy:
  1. En usko tuntevani ennalta ketään (kyseessä on itseasiassa erään yhdistyksen, johon ihan vastikään liityin, nuoremmalle väelle suunnattu tapahtuma) kutsutuista, joten todennäköisesti, jos ylipäätään uskaltaisin saapua paikalle, jäisin nurkkaan ihmettelemään ja miettimään tykönäni seinäruusun latinankielistä nimitystä. Lopulta katoaisin vähin äänin.
  2. Tapahtuma on viettelevä juurikin oletetun sukupuolijakauman vuoksi, mutta lyhyen suhdeyritelmäni jälkeen en ole varma, haluanko (tällä erää) mitään sukupuoliseen kanssakäymiseen viittaavaa naisten (tai kenenkään muunkaan) kanssa, eikä pikkujouluissa varmaankaan kukaan ole mitkään kaverilliset aikeet mielessään liikkeellä muuten kuin siten, että muiden kuin lätkäjätkien ja remupellejen kanssa halutaan olla "ihan vaan kavereita, jooko?".
  3. Koska minulla kuitenkin on jo ennakkoon noussut epämääräisiä mielikuvia jonkun erityisen löytämisestä sieltä, olen jo hävittänyt kaikki mahdollisuudet muuhun kuin yksinäiseen ihmettelyyn nurkassa.
Tietysti toisaalta tässä olisi jälleen yksi tilaisuus edes yrittää olla niin kuin muut ihmiset, ja yrittää opetella ennakkoluulottomuutta ja muiden kanssa jutustelua. Enpä tiedä.

Niin jaa ja juu, villin sinkkuvillin villi villittelylauantaivillitys blaa blaa blaa, eli katselen Star Trekiä, pesen pyykkiä ja nyhjötän koneella.

3 kommenttia:

Blue Monday kirjoitti...

Moi Lordi, huomasin juuri että olet jatkanut tätä blogia.

Ikävä kuulla ettei suhde toiminut. Taidan olla hieman samanlaisessa tilanteessa. Kun naisasioissa onnistumiseen lataa niin paljon odotuksia, toiveita ja pelkoja, niin onnistuminen, joka 20-vuotiaana olisi ihan hieno juttu, voi muutamaa vuotta myöhemmin koettuna tuottaa (alitajuisesti) pettymyksen, koska sen painolastina ovat niiden muutaman vuoden odotukset.

Tuleehan sitä itsekin mietittyä, että oliko elämäni naistenmiehenä nyt tässä ja onko loppuelämä sitten tasaista alempitasoisuutta. 15 minutes of fame... Jotenkin kokemattomana oli helpompi motivoida itseään.

Ehkä tästä kuitenkin vielä noustaan. Yhden jutun perusteella ei kannata tuomita itseään. Pitää vain päästä yli tästä ensimmäisen (osittain)onnistumisen jälkeisestä kuopasta, niin pääsee kokeilemaan miten asiat toisella kertaa menisivät.

(Olisikohan Panulla viisauden sanoja tähän?)

tpjs kirjoitti...

Hei jee, Lord B. on palannut! :)

Harmi tietysti, ettei se suhde nyt sitten lähtenyt käyntiin. Toisaalta itsellä on kokemusta siitä, että jatketaan suhdetta väkisin periaatteella "nyt kun kerran joku lähti", vaikkei yhtään tunnu siltä ja alku on muutenkin nihkeää. Eipä se siitä ajan myötäkään sen paremmaksi muuttunut, ja vaikka matkan varrelle mahtui hyviäkin hetkiä, tuntuu silti että aikaahan siinä vain tuhlasi. Sekä omaa että sen toisen.

Eli minun mielestäni toimit fiksusti, sikäli kuin sillä nyt mitään merkitystä on. ;)

tyttism kirjoitti...

Tää on jännittävä blogi! Hämmentävää on se, että sukupuoleen katsomatta kaikki mun 26v sinkkututut puhuu ihan samoista asioista.