All bad things...

No niin, saa taas riittää tämä. Fakta on se, että kahden ensimmäisen blogini jälkeen minulla ei ole ollut todellista intoa paasata tätä naisettoman miehen paatosta, vaan homma on toiminut lähinnä hetkellisiin tarpeisiin, kuten pahan mielen purkamiseen ja provosointiin. Ei sillä, että olisin valehdellut täällä koskaan, mutta totuus on aina venynyt, ja nimenomaan negatiivisempaan suuntaan hieman hämärretyistä lupauksista huolimatta.

Minä en tiedä, olenko ATM vai en, enkä kai loppujen lopuksi hirveästi välitä asiasta. Sinkku olen edelleen (ja sen suhteen olen aina ollut totuudenmukainen), ja naisrintamalla näyttää heikolta, mutta olen melko tyytyväinen tilanteeseen. Jos jotain on tapahtuakseen, niin sitten on. En jaksa tehdä siitä tiliä täällä.

Muutenkin jätän (oikean) ATM-puolustuksen Panulle. Hän osaa käsitellä asiaa parhaiten. Muilta osin haluan irtisanoutua koko jutusta, kiitos muutamien viiden pennin vitsien, jotka ovat omineet ja pilanneet hauskan ja hyvän "itseironian kautta voittoon"-aatteen jossain Suomi24:ssä, ja varmaan muuallakin.

Mittasin tasoni, jälleen

Varoitan; seuraa lyhyt nillitys. Koska haluan olla fyysisesti paremmassa kunnossa, ja koska kuntosaleilu on viime aikoina jäänyt vähemmälle, olen pyrkinyt tekemään enemmän juoksulenkkejä. Reittini ei ole kovin pitkä: ensin ehkä kilometrin verran reipasta kävelyä, kunnes alkaa sellainen lenkkipolku. Sitten kuljen kolmisen kilometriä hölkäten vaihtaen väsymyksen iskiessä välillä kävelyksi. Sitten runsas kilometri asfaltilla kävellen kotiin. Näin tein tänäänkin. Hölkkäosuuden alussa sitten tuli tiukka paikka: polulla kulki rinnatusten kolme nuorta ruotsinkielistä(!) naista. Päästäkseni heidän ohitse hölkkäsin penkan puolelta - ajattelin, että näin pääsemme kaikki vähimmällä vaivalla.

Mokasin. Teinitytöt nauroivat minulle. Tiedän sen siitä, että he lausuivat jotain, mikä kiistatta viittasi minuun (en valitettavasti voi paljastaa tarkemmin). Kikatus kaikui takanani pitkään. Lisäsin vauhtia. Näin se on: kun YTM yrittää kohottaa tai pitää yllä kuntoaan, hän on arjen (urheilu-)sankari. Kun ATM tekee samoin, on se vain naurettavaa. Erakoituisin muuten lopullisesti muuten paitsi töissäkäynnin osalta, mutta valitettavasti minulla näyttäisi olevan menoa naapurikaupungin sykkeeseen alkavan viikonlopun jokaisena päivänä. Tai tietysti voin jänistää, mutta kahtena päivänä olen jo luvannut mennä jonnekin, ja jänistäminen olisi astetta nolompaa.

P.S. Niin joo, en muuten ole ajatellut SK:tä moneen päivään, enkä edes salaa käynyt katsomassa hänen kuvaansa Facebookista! Hieno homma on se. Enkä ole edes muuten salaa ihastunut keneenkään (paitsi töissä on kyllä yksi toinen viehättävä nuori nainen, mutta hänen tiedän seurustelevan ja hän on vielä selvemmin omaa tasoani paljon, paljon ylempänä. Niin kyllä oli SK:kin, mutta tämä on vielä paljon enemmän).

Olen oikea Auervaara

Spämmiprofiilit ovat nykyään näemmä oikein kuvalla varustettuja ja jokseenkin aidontuntuisia, mutta kyllä näissä viesteissä on parantamisen varaa:

"I rekisteröity tämän sivuston toivoi löytävänsä kiva viehättävä mies, joka olisi löytää uusi ystävä. Kuten haku, löysin sinulle ja sinä minulle ja minä olet kiinnostunut. Mielelläni kirjoittaa teille aikana tuttavuus. Toivon, että teillä ei ole minua vastaan ja vastaamme minun viesti. Vain Pyydän voit kirjoittaa minulle osoitteeseen: [sähköpostiosoite] koska minulla on vähän vapaa-aikaa ja en voi pysyvästi sijaitsee verkossa. Olen myös Olisin iloinen, jos voisitte antaa minulle puhelinnumerosi sitten, jos et mielessä. Toivon teidän ymmärtävän minua ja I'll vastata. Odotan vastaustanne silloin, jos olet kiinnostunut minusta."

Niinpä. Viikon häviäjäelämyksenä nyt yhteensä 3 vastausta naisilta - joka ainoa juuri tällaista spämmiä.

Osana luontoa

Odotellessani tänään bussia seurasin kahta varista. Ne nokkivat yhteistä ruoantähdettä - näytti hieman joltain leivänpalalta - kuin Kaunotar ja Kulkuri konsanaan spagettia. Pompittuaan hetken aikaa ne työnsivät nokkansa toisiinsa kuin olisivat suudelleet. Välillä toinen raakkui - nautinnosta? Sitten ne lennähtivät tiehensä.

Bussimatkalla näin sorsaemon ainakin kuuden sorsanpoikasen kanssa ylittävän tietä. Onneksi ne sattuivat liikennevaloihin, ja näyttivät pääsevän turvallisesti tien yli. Variksilla ja sorsillakin on villimpi sukupuolielämä kuin minulla.

En ole tehnyt poikaystävä- ja ihmiskelpoisuuteni lisäämiseksi viime aikoina oikein mitään muuta kuin hyötyliikkunut, paitsi juuri tänään. Huomiseksi sentään järjestin niin, että käyn tuulettumassa kaupungilla, eli elokuvissa. Yksin, totta kai. Voisikohan siellä tehdä jotain muuta? Käydä kahvilla tai oluella ennen tai jälkeen; ja yksin, totta kai.

Piutpaut SK:lle, eli Pius and Paus for Sk

Onhan Chi kyllä oikeassa - en koe olevani kyllä ihan stalkkerikaan, mutta kyllä tuo yksi naikkonen on saanut ihan järkyttävät mittasuhteet käytännössä täysin sattumanvaraisesti. Meressä olevat kalat ovat kylläkin sukupuuton partaalla, mutta turha minun on mitään valkoista valasta jahdata kuvitelmissani, kun lohikin on hyvää. Luultavasti tällaiset SK:ihin ihastumiset ovat jonkinlaisia epäterveellisiä vastineita jollekin, ja ennen kaikkea ne ovat ala-aste -tason hömppäihastumisia, jotka pitäisi kuitata pelkkänä haihatteluna - vaikkakin kohtuullisissa määrin käytettynä mukavaa haihattelua.

Tämä SK-episodi on kyllä täysin linjassa menneisyyteni kanssa. Joskus tuntuu, kuin en olisi henkisesti päässyt vielä sieltä ala-asteelta, sillä kerta toisensa jälkeen etäihastun johonkin kauniiseen ulkokuoreen tai pelkästään sen perusteella sen perusteella luomiin kuvitelmiin ja sitten, kun olisi oikeasti tutustumassa johonkuhun, niin en haluakaan olla muuta kuin kaveri. Mieli tekisi julistautua taas tunnevammaiseksi, mutta kai tässä vain on pääteltävä se, etten ole koskaan, eli vielä, rakastunut keneenkään. Pitäisi vain olla ajattelematta ihmissuhdekuvioita kokonaan, tutustua vain ihmisiin ja jos jotain on tapahtuakseen, niin antaa sen sitten tapahtua pyytämättä ja odottamatta.

Sosiaalinen elämäni on viime aikoina ollut taas ikään kuin nostavinaan päätään. On ollut joitain menoja, ja on tulossa joitain menoja. Sellaista minä oikeasti tarvitsen, enkä itseaiheutettuja sydänsuruja.

Tirkistelijähyypiö

Katsoin lyhyen elokuvan rakkaudesta. Siinä ujo, postissa työskentelevä nuori mies on rakastunut vastakkaisessa kerrostalossa asuvaan naiseen. Hän ei kykene lähestymään tätä, vaan on kertomansa mukaan vuoden ajan tyytynyt vakoilemaan häntä, soittelemaan tälle häirikköpuheluita ja tekemään muuta pientä kiusaa päästäkseen edes näkemään tämän.

Pakkomielteeni eivät ihan tuolle tasolle yllä, eikä tässä taida olla kaukoputkelle tarvetta korkeintaan kuin tähtitieteen harrastukseen, eikä sitäkään voi täällä valosaasteen keskellä harrastaa, mutta kyllä minulle tulee vakoileva olo, jos katselen esimerkiksi SK:n kuvaa Facebookissa. Hän ei tietenkään lukeudu ystäväkuntaani, eikä hänen profiilinsa ole vieraille avoin, mutta kuvan minä näen. Toisaalta se on joskus masentavaakin. Vaikka edellisessä merkinnässä arvioin hänen sinkkuuden todennäköisyydeksi niinkin korkean kuin 0,1 %, niin hänen profiilikuvan perusteella sinkkuajan odotusarvo on melko pieni. Sanoisin, että hänen sinkkuustodennäköisyys laskee viikossa 95 %, joten hän on enää 0,005 % todennäköisyydellä sinkku. Himpskatin sulavapuheiset hyppyritukat, kun vievät meidän naiset.

Niin lähellä ja silti niin kaukana

Taannoin vihjailin siitä, että olisi tiedossa sosiaalinen tapaaminen, johon ottaisi osaa muiden muassa salainen kiinnostuksenkohteeni. Voisin lyödä vaikka vetoa, ettei yksikään lukija todella uskonut minun menevän sinne - ja epäilin sitä itsekin hyvin vakavasti. Olin jo puoliksi päättänyt, etten mene. Ja sitten kuitenkin, kun tuli aika valita, menin. Järkeilin, että on kai ihan sama vaikka nolaisin itseni olemalla paikalla, sillä se voittaisi kuitenkin sen epätyydytyksen, että katselisin vain tieteissarjoja iltaisin (jota kyllä vielä kymmeneltä kotiin päästyäni tein, ja se se vasta oli tyydyttävää, kun sattui erinomainen jakso).

Enkä edes istunut mykkänä koko iltaa - vain noin 80 % siitä! Omituista kyllä, eniten juttelin juuri kutsujan kanssa (kiitos hänen ulospäinsuuntautuneisuutensa), vaikka juuri hänet kuvittelin joitain täysin vieraita lukuunottamatta tuntevani huonoimmin. Ehkä hän vain tunsi minut luultua paremmin. Siinä ne isot yllätykset. Yllätyksistä pienin on se, että SK sijaitsi koko illan mahdollisimman kaukana minusta ja hän oli luullakseni ainoa, jonka kanssa en päässyt mihinkään kommunikaatioyhteyteen. Mutta sain nähdä hänet vapaa-ajalla, seurata hänen maneereitaan edes hetken aikaa, kun näköyhteys ei ollut täysin tukittu. Ja sain kuunnella hänen ääntään. En uskonut päätyväni tähän johtopäätökseen, mutta hän saattaa olla jopa 0,1 % todennäköisyydellä sinkku puheistaan päätellen (ei viittauksia poikaystävään eivätkä puhelut vaikuttaneet liian hempeiltä; ei sillä, että olisin salakuunnellut, mutta en kehdannut tukkia korviani ja humistakaan itselleni siinä muiden keskellä). Ja hänen musiikkimakunsa on mitä ilmeisimmin juuri sopivan lähellä omaani - ei sama, muuta juuri sen verran samaa, että jos joskus juttelisimme, saattaisimme keksiä hyvällä tuurilla jotain sanottavaakin. Havaitsin hänessä lisäksi ulkonäöllisiä epätäydellisyyksiä - jos tutustuminen ja lähestyminen eivät olisi muuten moraalisesti kyseenalaisia tekoja, olisi lähestymisen kynnys laskenut. Ne tekevät hänestä jotenkin vielä söpömmän. Äh että pitääkin. Tarvitsen kovasti muuta ajateltavaa. Nyt on vain työstressi, jonka vastapainoina likaiset seksifantasiat katseiden kohtaamisesta ja herkästä kosketuksesta.